Opiskelijanäkökulma

Maastojakso 1: Lampien kierros

ti 21.-to 23.5.2019 Kalkkivuoren-Märkiön metsäalueella Hyvinkäällä

Luonnossa liikkuminen eri vuodenaikoina/Luonnossa majoittuminen eri vuodenaikoina/Toimintaympäristön luonnon tunteminen

Vihdoin koitti kauan odotettu ENSIMMÄINEN MAASTOJAKSO! Vaikka kaikki lähiopetus, on se sitten tapahtunut luokassa tai metsässä, on ollut mukavaa, mielenkiintoista ja opettavaa, tämä oli sitä oikeaa toimintaa mistä oli haaveiltu!

Tiistaina aamulla kokoonnuimme Punaiselle tuvalle käymään aamupäivällä luokassa läpi Lauran johdolla ekosysteemiä. Kuten maastojakson kuvauksessakin lukee: “Ympärillämme oleva luonto voidaan ymmärtää erilaisina ekosysteemeinä. Ekosysteemi koostuu erilaisista eliöistä, jotka elävät vuorovaikutuksessa toistensa ja ympäristön kanssa. Yleensä ekosysteemillä tarkoitetaan tiettyä rajattua osaa luonnosta, kuten lampea. Tutkailtaessa lampiekosysteemiä tarkemmin voidaan sieltä havaita ravintoketju, johon kuuluu tuottajia, kuluttajia ja hajottajia.”  Tuvan edessä harjoittelimme leikin avulla miten kaikki ekosysteemissä liittyvät toisiinsa ja miten yhden eliölajin katoaminen vaikuttaa toisen lajin elinkaareen. Pihalla virkistimme muistijälkeä myös geologisista aikakausista havaintolaatikkojen avulla.

Lounaan jälkeen autojen pakkaus ja metsään. Rinkat selkään ja suunnistuskartat käteen. Pareittain suunnistimme etsien rasteiksi merkittyjä lampia ja keräsimme näytteitä, otimme valokuvia ja kirjoitimme ylös havaintoja maastojakson jälkeen palautettavia paritehtäviä varten. Sää suosi meitä, lämpöä ja hyttysiä riitti koska ukkosta oli ilmassa.Illaksi takaisin Karhunummen basecampiin pystyttämään koululta mukaan saadut teltat, joita olikin useampaa erilaista mallia, Tentsile niistä herätti ehdottomasti eniten kiinnostusta meissä. Pareittain valmistetun iltaruoan ja ennakkoon valmisteltujen tutustumisleikkien jälkeen maittoikin uni vastapystytetystä teltassa oikein makoisasti.  

Keskiviikko-aamuna raikkaassa metsäilmassa nukutun 1. yön jälkeen vertailtiin yöllä kuultujen lintujen ääniä ja laitettiin rauhakseen aamupalaa. Jotkut olivat tuoneet mukanaan hieman luxusta, joten nämä K€rm@p€rät pääsivät nauttimaan aamiaisella lattea ja munakasta.  Päivä vierähti ahkerasti karttaa, kompassia ja vaelluskenkiä metsässä kuluttaen. Lounas nautittiin matkalla melkein vauhdissa. Taisipa Johanna ope ihmetellä tämän vuosikurssin täsmällisyyttä aikataulujen pitämisessä. Illalla vertailtiin kuva7 basecampissa päivän mittaan valittuja reittejä, ukkos- ja eläinhavaintoja. Taisi Pekka saada tuoreen sudenjäljenkin ikuistettua kännykällä aika lähellä telttojamme.

Iltanuotion ihanasti rätistessä jatkettiin tutustumisleikeillä. Herkkuja löytyi sekä oppilaiden rinkoista että meistä erinomaista huolta pitäneiden opettajien Lauran ja Johannan ilta-yllätyksellä. Itsetehtyjä munkkeja! 

Torstain koittaessa 2. yön jälkeen tuttuun tapaan aamupalaa masuun, yöllisen lintukonsertin läpikäynti, leirin purku, tavaroiden pakkaaminen autoihin ja liikkeelle jälleen uuden suunnistuskartan kanssa. Tiedossa oli lyhyempi palautteleva lenkki Märkiön puolella tietä. Senhän toki teimme meille jo aiemmin tutulla täsmällisyydellä, joten ehdimme vielä nauttia kahvit ja jätskit odottaessa Märkion grillikahvion pihassa.

Yhteishenki ensimmäisellä maastojaksolla oli aivan loistava (toisilla jopa vaatetusta myöten! Team Maastohousut), toimimme loistavasti sekä pareina, että isompana tiiminä yöpaikassa ja kaikki todella pitivät huolta toinen toisistaan, jakaen rajattomilta vaikuttaneita tietojaan linnuista ja kasveista (Kirsi), opettivat toista laittamaan ensikertaa matoa koukkuun (Kata) tai auttoivat miestä mäessä kipeän selän kanssa. (Leena) Kaiken kaikkiaan ensimmäinen maastojaksomme oli erittäin onnistunut, hauska, opittiin uusia taitoja, saatiin uusia kokemuksia (taisi jollakin olla ensimmäinen kasattu teltta tai teltassa nukuttu metsäreissu), kerrattiin suunnistusta, tulentekoa, erilaisten vedensuodattimien käyttöä, tehtiin silmät avoinna havaintoja eläimistä ja kasveista, naurettiin väsyinä kippurassa ja käveltiin jalat kipeiksi. Kukaan ei eksynyt, vaikka toiset löysivät kivoja ”kiertoreittejä” ja toiset näyttivät vähän sokkona hapuilevan määränpäätään...; ) Lisää tätä!! 

Laitumellelaskun jälkeen

Arki palailee pätkittäin

Jees. Lehmät, letut ja lobeliat ja ...de glider in i mål igen! 

En tiedä muista, mutta lehmillä ainakin oli huikean hauskaa. Minullakin oli hirmu hauskaa heti sen jälkeen kun lehmät olivat turvallisesti laitumella, portti kiinni ja näytti vahvasti sille että ne jopa pysyvät aidoissa. Eli täydet pisteet eläintenhoitajaopiskelijoille jotka rakensivat aidat! Ja kiitos meidän omille eläintenhoitajille sekä tutor-opiskelijoille laitumellelaskun varsinaisesta suorittamisesta. Allekirjoittanut vain seisoi traktorin peräkärryssä ja puhui. Tietysti lehmistä. Mitäs antoivat mikrofonin käteen. No. Tapahtumakoordinaattori Samuli sitten ajoi puolestaan traktoria, joten tasoissa ollaan.

Laitumelle siirtymistyylejä nähtiin monenlaisia:

Hätäisimmät kiilasi keulille hippulat vinkuen, etunenässä kyyttöhieho Niiskuneiti

Toisten mielestä on hyvä luottaa lauman turvaan tässä hieman jännittävässä tilanteessa

Voi myös kuvitella että pusikosta hyökkää päälle leijona

...tai olla muuten vain oma itsensä

Loppupään rouvat eivät olleet ihan niin innostuneita astumaan parrasvaloihin

Lehmien karkaaminen läpi kuja-aidoista oli ymmärrettävistä syistä sangen epätodennäköistä

Lehmien laitumellelasku suoritettu! On aika siirtyä päivän muiden aktiviteettien pariin

Laitumen reunalta kun käveli tapahtuma-alueelle, pääsi mukavasti letuntuoksuiseen tunnelmaan. Uumon tontilla oli lettujen&muun ravinnon lisäksi ympäristöpuolen opiskelijoiden järjestämiä toimintapisteitä, puutarhan pop-up -myymälä, tietoa Hyrian koulutuksista, talutusratsastusta ja kaikkiin koulutilan eläimiin pääsi myös tutustumaan. Bonuksena paikalle olivat tulleet näyttäytymään alpakat. Keli oli mitä parhain ja... lehmät pysyivät laitumella, joten Turvan pojat selvisivät pelkällä liikenteen ohjauksella. Vaikka en epäile hetkeäkään etteikö sillä porukalla nyt yhdet lehmät olisi ohjautuneet omille paikoilleen vaikka vasemmalla kädellä. Hyrian opiskelijoita, luonnollisesti.

Tapahtuma-alueella oli hienon ilman lisäksi hieno tunnelma.

Opiskelijoiden suunnittelema ja toteuttaman pop-up -myymälä. Upeat seinät ja lattian kuvioinnin maalasi Hyrian pintakäsittelijäopiskelijat, myymälän sisustuksen puolestaan teki alusta loppuun puutarhaopiskelijat jotka olivat myös myymälässä asiakaspalvelutehtävissä. Aika huippu oppimisympäristö!

Vierailevat tähtemme alpakat nauttivat ansaittua huomiota

Lettu- ja makkarapiste kävi kuumana koko päivän. Välillä suorastaan liekehtivän kuumana.
Opiskelijat jaksoivat urakoida paisto- ja asiakaspalvelutehtävissä

Hyrian infopisteessä oli toimintaa sekä arvonta jonka pääpalkintona on elämyspaketti Hyvinkään Sveitsiin.

Lehmien lisäksi kaikki koulutilan eläimet olivat ulkona. Paitsi lemmikkiosasto, joka pysytteli omissa akvaarioissaan ja terraarioissaan Hyrizoossa toivottaen vierailijat tervetulleiksi tutustumiskierrokselle.

Viikko on kulunut Lehmät, letut ja lobeliat -tapahtumasta ja kesäkin otti aikalisän siirtyen takaisin perinteisempiin +15 asteen lämpötiloihin kera vesisateen, mutta meillä on täällä Uumolla aina vain yhtä hauskaa! 
Sitäpaitsi heinä kasvaa kun se saa vettä.

Terhi K - Uumo tänään

Kaikki kuvat Tapani Koivusalo, paitsi laitumen dronekuva jonka otti ja antoi käyttöön ...dronen lennättäjä. Jonka nimi ei ole kirjoitushetkellä tiedossa.

Opiskelijanäkökulma

Tulenteko, työvälineet ja suunnistus

Säätiedotus
Kun sataa noita-akkoja

ja hirveitä hirvenkakkoja

ja kirveitä ja puukkoja

saa silloin huuliin rakkoja,

jos antaa suukkoja.

-Kirsi Kunnas-

Onneksi yllä oleva säätiedotus ei pitänyt perjantaiaamuna paikkaansa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tosin päivän aikana näimme hirvenkakkoja, kirveitä ja puukkoja riittämiin. 

Yhteistoiminnallisesti opettajamme Jari Hämäläisen kanssa suunnittelimme päivän ohjelman ja eikun menoksi. Suuntasimme iloisin mielin kohti Hyrian opetusmetsää ja Jarin tekemiä suunnistusratoja.

Osa oli jo niin rohkeita, että suuntasivat vaatimammalle reitille ja osa taas, mukaanlukien allekirjoittanut, tyytyi vielä helpompaan reittiin. Jari laittoi gps-laitteet reppuihin, että voisimme myöhemmin tutkia koululla reittivalintojamme. Kaikki löysivät takaisin Jarin luo, joten voitaneen sanoa, että olemme jo oppineet jotakin suunnistuksen saloista.

Metsälounaan (joku kävi Märkiön grillillä ;-)) jälkeen keskityimme itse asiaan eli työvälineisiin ja niiden huoltamiseen. Aloitimme puukon terotuksesta. Työvälineiksi käyvät liippakivi, timanttilevy tai jos puukko on todella huonossa hapessa, tarvitaan aluksi tahkoa. Yllätyksekseni myös Fiskarsin veitsenterottimella saa Jarin mukaan puukostakin terävän, jos puukko ei ole päässyt huonoon kuntoon. Sitten alkoi hiominen veden ja liipan tai timanttilevyn kanssa. Ryhmän työskentely oli keskittynyttä ja tulostakin tuli. Välillä piti muistaa vetää purskeet pois. Jos joku olisi halunnut vielä terävämmäksi puukkonsa, olisi siihen voinut käyttää nahkavyötä, johon puukkoa vedettäisiin. Jari kertoi hifistelevänsä puukkonsa loppuun perimällään sotilaskiväärin hihnalla. Kun puukko on huollettu, voi tehdä vielä paperitestin. Terän pitäisi leikata paperia.

Kirveen terän kunnostukseen kävivät samat välineet. Lopuksi Jari muistutti, että esim. liipalla kannattaa hioa kärki jyrkempään kulmaan. Halonhakkuuopetuksesta jäi mieleen, että pitää lyödä aina ohi!:-P Ja pientä klapia ei kannata lyödä pystyssä vaan lappeellaan. Työturvallisuusjuttuja.

Ennen tulentekoharjoitusta kävimme vielä läpi sahaan liittyvät huoltotyöt. Opimme iltojemme iloksi uuden harrastuksen, harittamisen. Jos sahan terät eivät nätisti harita joka toinen toiseen ja joka toinen toiseen suuntaan, voit istua alas, napata harituspihdit ja ryhtyä vääntämään. Kun haritus on kunnossa, terä ei jää kiinni puuhun ja terä tekee leveämmän sahausjäljen. Älä kuitenkaan harita liikaa, sillä liian suuri haritus tekee sahauksesta raskasta. Tylsä terä pitää vaihtaa.

Tulet saa tehdä maanomistajan luvalla, jos ei ole metsäpalovaroitukset voimassa. Opimme seuraavat tulentekoniksit: hilsepallo on hyvä sytyke=-O( siis koivun hilsekaarnasta puristeltu pallura), aluksi riittävästi pieniä klapeja, älä yritä heti rakentaa nuotiota vaan pikkuhiljaa hyvä tulee, talvella muista laittaa nuotion pohjalle polttopuita, ettei nuotiosi painu lumeen. Ryhmämme sai jo rutinoituneesti tulet syttymään. Tosin luontokin oli rutikuiva ja sytykettä löytyi helposti. Anniina oli tuonut mukanaan tulukset ja niillä sai ainakin kuivalla kelillä yllättävän helposti tulet syttymään. 

Aikamme nuotiota ihailtuamme, ryhdyimme sammutuspuuhiin, mikä on tosi tarkka ja tärkeä juttu. Kun pieninkin kytevä puunpala oli tainnutettu lopullisesti kastelukannun avulla, lähdimme lompsimaan autoille, tarkoituksenamme vielä koululla katsoa atk-luokassa gepsien reitit.

Koulun pihaan tultuamme saimme viimeisen tärkeän opetuksen. Älä koskaan jätä puukkoa ilman tuppea mihinkään! Opettajamme Jari sai syvän haavan sormeensa penkoessaan tarvikelaatikkoa, jossa oli puukko ilman tuppea. Huomasi, että ryhmämme on jo suorittanut EA 1-kortit. Nopeaa ja asiantuntevaa apua tuli välittömästi. Jouduimme kuitenkin jättämään gepsien tarkastelun toiseen kertaan tapaturman takia. Toivottavasti Jari sai sormensa kuntoon. Tapaturmaa lukuunottamatta saimme viettää jälleen kerran hienon lähipäivän hyvässä seurassa uutta oppien!

ELO19 Anne M

Touhua on siellä monenlaista...

Vaikka ei ole edes joulu. Tai ehkä sittenkin on, kun lehmät ensi lauantaina (18.5) pääsevät laitumelle ja Uumolla on jo legendaksi muodostunut Lehmät, letut ja lobeliat kokoperheen tapahtuma. Ja aivan kuin niissä valmisteluissa ei olisi kylliksi, koulutilan kevään peltotyöt tehdään samaan aikaan. Että puhuttaisiinko hetki multitaskingista? Mutta hei, ei hätää, sillä meillähän on ihan superhyviä opiskelijoita! Joita ohjaa meidän kerrassaan loistavat opet! On etuoikeus olla osa tätä porukkaa.

Ja lehmät? No, ne on aloittaneet "terassikauden" jo tuossa kun kelit taas kääntyi plussan puolelle. Tarkoittaa että ovat päivät tarhassa ja yöt sisällä. Ja kun tässä välillä on ilmassa jonkinlaista kiireenkin tuntua, niin tarhasta löytyy vastakohta. Lehmä. Siellä ne märehtii silmät puoliummessa perin tyytyväisenä elämäänsä. Juokse, ihminen, juokse.

Meniskö syömään, juomaan vai pistäskö maate? Siinäpä päivän pulma...

Lähtöä (kahvikupillista) vailla valmiina. #valtra

Pölinä käy ja tästäkin tulee tavoitteen mukainen tasainen pelto.

Kylvökone perään ja uusi nurmi kasvamaan. Tätä ennen on jo tehty täydennyskylvöt nurmille ja pari tukiehtojen vaatimaa kukkapeltoakin on jo kylvetty.

Viherrakentajien lähiopetuspäivät näkyy mm. uusina kiveysalueina. Tulee siistiä.

Auringonpaistetta, kauniita orvokkeja ja iloista puheensorinaa = opiskelua Uumolla. :D

Tarina jatkuisi tästä helposti vielä noin kolmellakymmenellä loistavalla tilannekuvalla jotka voi napsia kävellessään navetalta tontin toiseen päähän ruokalaan. Pikkumutka pellolle tai kasvihuoneelle ja mukaan kuviin tulee myös Hyria Säätiön porukkaa. Että jos ei vielä tullut selväksi niin vahva suositus että tulet ihan itse toteamaan tilanteen lauantaina kun on lehmien laitumellelasku.

Terhi K. - Uumo tänään

Opiskelijanäkökulma
ELO19   9.5.2019

SUUNNISTUSALKEITA PUNATUPA – NURMIJÄRVI YMPÄRISTÖISSÄ

Eräoppaan yksi tärkeimmistä osa-alueista on suunnistustaidon osaaminen. Se taito on osattava valoisalla, pimeällä, sumussa, sateella, talvella ja kesällä. Jos ei osaa suunnistaa, voi unohtaa eräoppaan seuraavan osaamisalueen eli lajituntemuksen. Ei lajituntemukseen jää aikaa, jos etelä on muuttunut pohjoiseksi ja itä länneksi. Tosin positiivisesti ajatellen, eksyneenä voi aloittaa eräoppaan seuraavan osaamisalueen harjoittamisen, joka on hengissä selviäminen äärioloissa.

No, meidän opiskelu suunnistuksen saloihin alkoi kuitenkin punaisen tuvan luokassa. Opettelimme kartan lukua, karttamerkkejä ja rastien välien kulkemista kartan informaation perusteella. Ihmeteltiin, pitääkö karttaa pyörittää käsissä vaiko pyöriä itse sen ympärillä.

 Ensimmäisiä ahaa elämyksi oli, kun tajusimme, että kartta on väärinpäin.

  

Tutustuttiin ihmisen jälkiin kartalla ja ihmisen osiin karttamerkkeinä. Esimerkkinä oli nenä karttamerkki, joka oli yhdistettynä korkeuskäyrään osoittamaan pitkähköä mäen nyppylää. Tämä ei ollut Pinokkio pilaa, vaan jotakuinkin faktaa ja nykyään tunnusomainen karttamerkki.

Seuraavaksi kaivettiin kompassit esiin ja käytiin käytännön alkeen suunnan ottamiseen, kartan kääntämiseen pohjoiseen ja  niiden lukemiseen suuntaa ja kiintopisteitä hyödyntäen.

Nälkä nujerrettiin lyhyellä lounastauolla, jonka jälkeen lähdettiin soveltamaan saatuja oppeja maastoon Hyvinkään ja Nurmijärven rajamaille. Meille oli varattu kaksi Hyrian henkilöpakettiautoa. Ne toimivatkin viidenkymmenen prosentin varmuudella, koska toinen niistä ei suostunut yhteistyöhön kanssamme. Lyhyen tuumaustauon jälkeen yksi oppilaistamme päätti tukea Hyriaa tässä asiassa ja matkaan päästiin myös maastoajoneuvolla.

Ilma oli meille erittäin suosiollinen. Auringonpaisteessa meidän ”fiilikset” olivat täysin päinvastaiset kuin Ilmari Ahteen alias Vesa-Matti Loirin suunnistaessa Veikko Huovisen sepittämässä lyhyt tarinassa ”viinankätkijät”.

Tässä on ollaankin jo ”kisafiiliksissä”. Tai, on siellä joku vanhempi konkari, joka ei tunnu hötkyilevän. Kuuleman mukaan on nuoruudessa sen verran monta kertaa juossut rastin ohi, että on jo omaksunut rauhallisemman ”startti” maltin.

Tässä sovitaan, että suunnistetaan kimpassa ettei eksytä. Suunnitelma oli hyvä, vaikka joukko taisi hajaantua metsään kuin Jokisen eväät. Tosin aikahorisontti oli niin lyhyt, että hajaannuksesta huolimatta oltiin näköetäisyydellä, eikä eksytty.

Sitten päästiin taas vauhtiin. Kompassilla suunta, iiriksen lukitseminen rastille ja siirto toiselle. Käsky aivojen etulohkosta jaloille ja liikkeelle. Ei erottanut satakielten tai räkättirastaiden ääniä, sillä eräopas suunnistajien pulina ja huudahdukset kuuluivat yli kuivan kangasmetsän.

Kouluttaja otti joukon rastien välillä kokoon ja kyseli missä oltiin. Siinä sitä sitten arvuuteltiin, oltiinko puolivälissä vai kartalla näkyvällä kivellä tai jossain muualla. Pieleenhän ne meni. Oltiin kuitenkin lähes olemattomalla aukolla. Sitä siinä sitten päiviteltiin ja kyseltiin oliko kouluttaja tosissaan. No, täytyy puolustautua ja todeta, että kartta oli 1:5000 eli yksi sentti kartalla oli maastossa 50 metriä. Kartan luku oli haastavaa ainakin allekirjoittaneelle, kun oli tottunut aiemmassa elämässä 1:20 000 karttoihin. Tämän kokoluokan kartassa kun on valtavasti pienellä alueella olevaa informaatiota. Ja se johtaa helposti tottumattomalla siihen, että jättää tulkitsematta kartan pienen pieniä pisteitä, värejä tai nenänpäitä.

Missä ollaan, mikä maa?

Sitten homma jatkui. Kartta oikeinpäin. Kompassilla suunta ja eteenpäin ”mars”. Mentiin kuin mummot lumessa päät alaspäin kääntyneenä. Välillä katseet karkasivat etumaastoon, josta kunkin iiris yritti terävöityä etumaastossa häämöttävään kiintopisteeseen. Vaatteet vain kahisivat ja kuivuneet oksat katkeilivat tennarien tai tossujen alla. Nyt mentiin terveellisen epäluuloisesti, kuitenkin harkiten ja oppien. Välillä pysähdyttiin ja kaivettiin kännyköitä käsiin ja otettiin lajituntemusta lisääviä kuvia luonnon ihmeistä. Taisi joillekin käydä niin, että astui vahingossa ojaan tai monttuun ja kädessä olevan kännykän kamera laukesi mahdollisesti vahingossa. 

 Monttuja, lipsahduksia ja kännykkäkameroiden vahingonlaukauksia…ja kukkia ja perhosia…kevään lajikirjoa kuitenkin.

Ja sitten vähitellen, ehkä…itsekullakin…lyhyitä onnistumisen hetkiä, kun saatiin otetta punaisesta langasta…silmä tavoitti kiintopisteen ja iiris kaventui polkujen ja karttamerkkien täsmätessä. Harjoittelua ja toistoa rastilta rastille. Opintometodi ”Hauki on kala”, toimi.

Täähän alkaa sujuu. Seuraava rasti. Gepsikin näyttää oikein.

Homma jatkui ja siirryttiin profiilissa ja korkeuskäyrissä ylöspäin. Sovittiin kokoontumispaikaksi nelos- ja vitosrastien välimaastossa oleva polkujen risteys. Paikka oli kallion laella katajapuiden ympäröimä alue. Oli hetki aikaa pitää taukoa ja ihmetellä.  Varsinkin, kun ei oltu metsän peitossa, vaan kalliolla ja kukkulalla auringonpaisteen alla. Näkymät sieltä ainakin idän suuntaan olivat mainiot.

Oli kuitenkin jo se vuodenaika, jolloin lähestyttiin päättyneistä talviöistä tulevia suviöitä. Ja tällaisissa kalliomaastoissa, ei pidä unohtaa, että auringon ja kiven liitto avaa portit käärmekäräjille. 

Yksi meistä olikin niin onnekas, että melkein talloi pienehkön kyykäärmeen. Kumpikaan ei tainnut säikähtää ja se jolla oli kännykkä sai ikuistettua kohtaamisesta muiston. Sen jälkeen kaikessa hiljaisuudessa, luontokappaleet erosivat sulassa sovussa.

Saman henkilön kohdalle osui hetkeä myöhemmin aiempaa isompi ja arempi kyy, joka sähähtäen väistyi alta pois kanervikkoon. Kolmatta kohtaamista ei tietääkseni tullut.

Tässä jaettiin rasteja, mitä lähdettiin sitten hakemaan. Sovittiin kokoontumispaikaksi sama paikka ja annettiin aikaraja, jonka jälkeen etsintäpartio lähtisi eksynyttä hakemaan.

Lähdettiin liikkeelle. Omakohtaisena onnen hetkenä oli kun kuljin kymppirastille kutakuinkin suoraan. Tuuria oli siinä vaiheessa, kun maltoin katsoa sivulle. Rasti löytyi.

Toisin kuin Koskelaisessa sanonnassa, ”ei ol nähty kurkee puus eikä palokärkee maas”. Rasti oli maassa, metrin päässä oikealla. Tästä seurasi innostus, joka pian kostautui. Unohdin toisen vanhan toteaman, että helppoudessa on aina asunut tappion siemen.

Niinhän siinä sitten kävi. Pummasin seuraavan rastin reippaasti ohi. Välillä jo ärränpärryyttelin, että missä se rasti oikein oli. No ei muuta kuin takas kympille ja alusta uudestaan. Meni vieläkin aavistuksen ohi. Tein pientä ketunlenkkiä ja pian löysinkin kadonneen rastin.

Sitten olikin jo paluu kokoontumispaikalle. Innostusta purettiin palautetta antamalla, miten meni itsekunkin tapauksessa.

Suunnistusharjoitus alkoi olla paketissa. Siirryttiin päivän esityksessä trakediasta komediaan, sillä koululle päästyämme kouluttajamme kertoi kokemuksiaan patikka- ja jotosretkiltään. Aina, ennen uuden tarinan alkua kuultiin hyviä tai huonoja kokemuksia eri kokoluokan kartoista. Sitten oltiinkin taas jo jossain Lapin kansallispuistossa tai vaellusreiteillä.

Lopulta, kuitenkin jäät lähtee järvistä ja kello käy eteenpäin. Opittu oli, että pohjoinen oli pohjosessa, etelä etelässä ja itää ja länttä ei kannata sekoittaa keskenään. Kartan ja kompassin avulla löytää autiotuvalle, oltiin napapiirin etelä- tai pohjoispuolella.

Kaikinpuolin hyvä päivä.

Kotiläksyksi saimme iltarasti osallistumisvelvoitteen. 

ELO19/ Pekka Poutiainen