perjantai 19. huhtikuuta 2024

Lemmikkimessut 2024

 Hyrian eläintenhoitajaopiskelijat ovat mukana 

Lemmikkimessut 2024 -tapahtumassa

Kevään koittaessa tulevat aina myös lemmikkimessut Helsingin Messukeskuksessa. Hyrian eläintenhoitajaopiskelijat ovat olleet mukana messuilla eläintehtävissä jo yli 10 vuoden ajan. 

Koirien rokotuskorttien ja sirujen tarkastaminen, erilaisten eläinten siirtäminen areenalta osastoille, talutusratsastuksessa taluttajina ja tietysti omallakin osastolla kertomassa millaista opiskelu oikeasti on. Näin tänäkin vuonna. 

Tunnistat opiskelijat metsänvihreästä hupparista, jossa selässä teksti "Eläintenhoitaja"

 


Lemmikkimessujen sivusto

Lemmikkimessujen opasvihkonen, jossa kartta

Tule Hyrian osastolle moikkaamaan meitä ja pieneläintuvan eläimiä.


keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

Muutoksia ammatillisessa koulutuksessa

 Vielä ehdit aloittaa opiskelun aikuiskoulutustuella

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että aikuiskoulutustuki lakkautetaan vuonna 2024. Hallituksen esityksen mukaan aikuiskoulutustuen lakkauttava laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 1.6.2024. 

Aikuiskoulutustukea voidaan myöntää vain opintoihin, jotka alkavat ennen 1.8.2024. 

Siirtymäaika on vuoden 2025 loppuun, jonka aikana on mahdollista hakea lisää tukioikeutta sekä tuen maksua, jos sekä opinnot että tukikausi alkaisivat viimeistään 31.7.2024. 

Koko tiedote Hyrian sivuilla TÄÄLLÄ

Kuvaa klikkaamalla tämä ja muita haettavissa olevia koulutuksia





maanantai 25. maaliskuuta 2024

Metsäala

 

Metsäalan opiskelijatarina Janakkala -lehdessä

Kuva Janakkala-lehti, Leena Joutsenniemi

Lue koko artikkeli täällä

"Jokainen osaa ja oppii, jos vain on kiinnostunut oppimaan. 
Uudelleenkouluttautumisen myötä voi löytää menettämänsä työkyvyn uudelleen."


torstai 7. maaliskuuta 2024

Tapahtumia 2024

 Kevään 2024 koko perheen tapahtumat kampuksella

 Uudenmaankatu 249, Hyvinkää


Lauantaina 4.5.2024 Maastotaitoratsastuskilpailut

🐴Lisätiedot ja vinkkejä 👉 Instagram @maastotaitoratsastus / Marjukka Järvelä


Lauantaina 18.5 Lehmien laitumellelasku klo 10.15

Kesäkukkien myynti kasvihuoneelta 🌷🌼🌺

ja luonnonvara-alojen tapahtumapäivä klo 10-13 

🐄🐂🐎🐓🐑🐢🐇🐦🐭🐹🐸😊

Lisätietoja tällä sivulla lähempänä tapahtumaa sekä

 Instagram @hyria_uumo 

Facebook Hyria luonnonvara-ala


maanantai 6. marraskuuta 2023

 Eräoppaiden verkostotapaaminen

Vitsit lentelivät ja nauru raikui lokakuisena tiistaina Pajatien parkkiksella, kun ryhmä innokkaita, sään mukaisesti ja lajiin sopivasti pukeutuneita, ihmisiä tapasi toisensa pitkästä aikaa. Kyseessä oli vuotuinen ELO21 -ryhmän kurssitapaaminen ja tarkoituksena tällä kertaa tutustua kurssikaverin uuteen yritystoimintaan. Kouluttajana minut oli kutsuttu mukaan ja olin asiasta otettu.

Ryhmä eri alojen ammattilaisia aloitti opintonsa keväällä 2021 ja monien yhteisten kokemusten sekä kommellustenkin kautta valmistui erä- ja luonto-oppaaksi syksyllä 2022. Opintoajan yhteisillä maastojaksoilla opiskelijat oppivat tuntemaan toisensa hyvin (väsyneenä, nälkäisenä ja kylmissään ihminen on aidoimmillaan ). Valmistumisen jälkeen yhteistyö on jatkunut monin tavoin ja verkosto toimii edelleen. Syksyn tapaamisista on luotu perinne, josta halutaan pitää kiinni. Tänä vuonna tapaamiseen osallistui yli puolet kurssilaisista!

Tällä kokoontumiskerralla kohteena oli Sveitsi Rent -yritys, joka pyörävuokrauksen lisäksi järjestää opastettuja sähköpyöräretkiä vuoden ympäri Hyvinkäällä. Yritys toimii Hotel Sveitsin yhteydessä, joten suurin osa retkistä suuntautuu Sveitsistä Usmiin ja Hyvinkään ympäristöön. Yrityksen toiminnasta vastaa erä- ja luonto-opas Niko Pietilä, joka siirtyi luontomatkailualan yrittäjäksi keväällä 2023. Apunaan hänellä toimii yksi työntekijä, joka on toiminut yrityksessä jo useamman vuoden. Keikkaoppaitakin tarvitaan isoimmissa tapahtumissa. Onneksi verkostoa riittää. Kalusto koostuu pääsääntöisesti sähköavusteisista fatbikeista. Vuokrakalustossa on lisäksi tavallisia fatbikeja, sekä gravelpyöriä.

ELO21 -porukka oli mukana testaamassa Nikolle uutta asiakasryhmille sopivaa reittiä Hyvinkään lentokentän ja Erkylän maastoihin. Testiryhmä ei ehkä ollut asiakasryhmä helpoimmasta päästä, sillä oppaan alkuinfot ja ohjeet keskeytettiin useamman kerran. Itse pyöräily sen sijaan sujui ryhmältä kuin vanhasta muistista; turvavälejä noudattaen ja käsimerkit toistaen.

Uusi 24 km:n lenkki saatiin ajettua läpi ja pyöräilyn jälkeen reittiä kehuttiin kilpaa. Sopivan vaihtelevassa maisemassa, sopivan haastavilla poluilla kulkeva reitti (sekä ajamisen helppous sähköavustuksella) sai hymyn huulille jokaiselle polkijalle. Niko sai tarvittavaa tietoa reitin aikataulutuksesta ryhmille sekä palautetta opastamisesta, pyöristä ja reitistä. Markkinointikuviakin otettiin matkan varrelta. Luonnollisesti seuraavakin kurssitapaaminen ehdittiin sopia; elokuussa ryhmä lähtee Kymijoelle tutustumaan toisen kurssilaisen Simo Perin Retkipisteen toimintaan.

Itselleni iltapäivän parasta antia oli ulkoilun ja pyöräilyn lisäksi kuulla ryhmän jäsenten kuulumisia. Oli mahtava tunne, kun osallistujat kertoivat miten ovat koulutuksessa hankittuja oppeja hyödyntäneet. Osa ihmisistä oli kokonaan siirtynyt työskentelemään luontoalalle (2 ryhmän jäsentä ovat töissä pohjoisessa, eivätkä siksi päässeet paikalle) ja toiset tehneet opaskeikkoja. Kaikki liikkuivat vapaa-aikanaan luonnossa!

Työelämäyhteistyön käynnistäminen oppilaitoksen ja yrityksen välillä onnistuu paremmin, kun tuntee yrittäjän ja yrityksen toiminnan. Jatkossa minun on helppo miettiä kuka opiskelijoista hyötyisi harjoittelusta Sveitsi Rentissä tai kuka lähiseudulla asuva opiskelija voisi toimia Nikolle keikkaoppaana. Sveitsi Rent toimii myös yhteistyössä useamman alan toimijan kanssa ja suunnittelee yhteisiä tuotteita.

Hyvinkää tarjoaa huikeat mahdollisuudet harrastaa pyöräilyä ympäri vuoden. Sveitsi Rentin valikoimasta löytyy jokaiselle omaa kunto- ja taitotasoa vastaava ajopeli ja reitti. Ja tosiaan; omatoimiretken sijaan voi joskus olla kiinnostavaa lähteä maastoon oppaan kanssa, joka osaa kertoa sopivasti tarinaa alueen luonto- ja kulttuurikohteista. Suosittelen lämpimästi!

Yrittäjään ja toimintaan pääset tutustumaan lähemmin: Sveitsi Rentin verkkosivut


Laura Kuusinen, luontoalan kouluttaja

maanantai 22. toukokuuta 2023

Luontolähihoitajat

 Pyöräilyretki Suomieheen 12.5.23

Luontolähihoitaja opiskelijat suuntasivat toiseen luontopäivään pyörillä. Matka alkoi sillä, että osa valitsi koulun pyörät ja käytiin turvallisuusohjeet läpi. Suuntasimme Nopon kautta kohti Suomiestä. Sää oli mitä mainioin, lämmin ja sininen taivas. Matkalla nautimme siitä, kuinka luonto on herännyt ja kevät kukoistaa unohtamatta lintuja ja pörriäisiä.

Saavuimme perille Suomieheen ja jätimme pyörät parkkiin. Välipalatauon jälkeen, saimme kivan tehtävän, jossa pareittain teimme (mittakaavassa mini ) terveysvaikutteisen luontoreitin. Niistä tulikin keitaita, kivitietoa ja kaikkea mikä siihen vähän kuin” lapinmaisemaan” ja ehkä vähän karuunkin maisemaan sopi. Saimme tutustua muiden tekemiin ja näin olimme aistimatkalla.

Jatkoimme matkaa tutkien ja havainnoiden kohti jätinaskeleen rinnettä ylös. Kello kulki niin nopeaan, että olikin aika lounaan. Teimme Suomiehen keittoa ja raikasta hedelmäsalaattia rahkan kera. herkuttelun jälkeen, saimmekin nauttia silmät kiinni mättähällä, kun opettajamme Laura piti tietoiskun aina maapallon kuumasta laavasta aurinkoon. Jatkoimme matkaa suppien vierestä pitkin polkuja alaspäin. Mietimme mitähän putsatuilla peltitölkeillä tekisimme, pian se selvisi. Teimme niistä hyönteishotellit pihoillemme, johon sen illalla ripustin ja sain ripustaa Marikankin. Nyt saavat, niin tärkeät pölyttäjämme muutaman kodin lisää. Ja näimme myös paikallisia ötököiden koteja, joita tutkimme matkalla. 

Saavuimme alas ”laaksoon”, jossa pääsimme vetämään hyönteissuunnitelmamme. Oli mukavaa kepin avulla tutkimista, luonnonmateriaaleista rakentamiamme hyönteisiä, mukava hyönteisleikki (tiedon kera) plop plop , rits räts.. ja tanssahdeltiin tukiviittominkin. Mukavaa oli. 

Suuntasimme pyörille, kun tuo aika tuppaa kulumaan niin nopeaan. Pidimme iltapäiväuomahetken ja samalla kirjotimme itsellemme aiheesta ja toiveesta kirjeen, hmmm, katsotaan , koska saapuu muistoksi postilaatikkoon. Sitä on varmasi mukava lukea ja ajatella takana olevia kokemuksia.

Huoh … nyt alkaa jo kropassa tuntua pyöräily, onneksi en ollut ainoa. Tulimme Kirvun kilpahevostallin ohi ja siitä kohti koirakylpylän (vanhan sikalan) tietä läpi kohti koulua. Vastatuulikin vielä peltoaukealla koetteli meitä, mutta pääsimme väsyneinä, mutta onnellisina perille. Loppujutustelu ja retkivarusteiden huolto.

Meillä kaikilla oli opettavaista, mutta niin mukavaa. Kiitokset jälleen opettajat Jenni ja Laura, sekä nyt myös mukana Anu. Eikä väheisempänä meidän mahtava luokka. Kiitos !

Allekirjoittanut Nina

keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Kesätapahtuma

 LEHMIÄ, LETTUJA JA LOBELIOITA TULEE TAAS!


Tervetuloa viettämään kiva päivä maaseutuympäristössä ja seuraamaan Uumon opetusmaatilan lehmien laitumellelaskua. Alueella erilaisia eläimiä, maatilan koneita sekä paljon tekemistä kaikenikäisille. Pieneläintuvallekin pääsee tutustumaan ja kasvihuoneella on kesäkukkamyynti auki koko päivän.

Lisätiedot ja tapahtuma-alueen kartta: TÄÄLLÄ


Pääset fiilikseen katsomalla opiskelijoiden tekemän video Uumon navetalta: 

Raakamaidon matka TÄÄLLÄ


Tapahtumaan on vapaa pääsy.

TERVETULOA!

torstai 27. huhtikuuta 2023

Hevostapahtuma

 MAASTOTAITORATSASTUSKILPAILUT TULEVAT!

Hevosten tehtävärata Uumolla lauantaina 6.5, lehmät laitumelle 13.5

Marjukka Järvelä, Marjut Sihvonen ja Terhi Kostamo odottelevat ilolla tulevia kisoja. - Perheet ovat tervetulleita seuraamaan kilpailua Hyria koulutuksen Uumon kampukselle. Suomenhevonen Melli osallistuu kisoihin Marjut Sihvosen oppilaan kanssa. Mia Lagström

Lauantain 6.5 kisataan Hyvinkäällä maastotaitoratsastuksessa. Lähtöpiste on Hyyppärän hevoskeskuksessa ja tehtävärata Uumossa traktorikentällä. 

Maastotaitoratsastus lajina sopii aivan erityisen hyvin Hyrian opetusmaatilan ympäristöihin sekä meidän eläintenhoidon opetuksen teemaan. Maastotaitoratsastuksessa pääosassa on yhteistyö hevosen kanssa ja sitä voi harrastaa matalalla kynnyksellä hyvinkin erilaisten hevosten kanssa.

Paikanpäällä on myös talutusratsastusta sekä buffetti. Hyrian eläintenhoitajaopiskelijoita on mukana tapahtumassa toimihenkilöinä.

Lue Aamupostin koko juttu täällä

Instagram: @maastotaitoratsastus  @hyria_uumo

Tervetuloa katsomaan!

tiistai 18. huhtikuuta 2023

Luontolähihoitajat luonnossa

 Aistiretki keväisessä luonnossa

14.4. koitti vihdoin päivä, jota olin odottanut - lähiluontoa arkeen -koulutuksen ensimmäinen maastopäivä! Kokonaisuuteen kuuluu kahdeksan maastopäivää ja niiden lisäksi esimerkiksi Metsämieli -peruskurssi sekä Green Care -opintoja. Odotan suurella innolla, mitä kaikkea opinnot tuovatkaan tullessaan ja miten pääsen tulevaisuudessa hyödyntämään kurssin antia!

Tapasimme ryhmän kanssa Uumolla keväisessä, mutta viileässä säässä. Ryhmämme koostuu kolmesta Lähiluontoa arkeen - osatutkintoon osallistuvasta opiskelijasta sekä yhdeksästä lähihoitajaopiskelijasta. Maastoon lähdettiin Lauran ja Jennin johdolla ja suuntanamme oli aivan nurkilta lähtevä Vantaanjoen luontopolku. Retken tarkoituksena oli aistia keväistä luontoa ja tähän tehtävään valjastettiinkin kaikki aistit!

Kuuloaistia harjoitimme retken aikana useastikin, kun ryhmämme tehtävänä oli suunnitella ja ohjata muille ryhmäläisille aistiharjoitus. Luonnon äänet toimivat rauhoittavina elementteinä ja harjoitus on helppo toteuttaa: Ota hyvä asento ja sulje silmäsi. Kuuntele ympäriltäsi kuuluvia ääniä. Millaisia ääniä kuulet? Tunnistatko kuulemasi äänet? Millaisilta äänet tuntuvat?

Luonnon värejä ja monimuotoisuutta aistimme erilaisten välineiden, esimerkiksi luupin ja kiikareiden avulla. Luonto näyttäytyy hyvin erilaisena, kun sitä tarkkailee eri näkökulmista - läheltä tai kaukaa, alhaalta päin tai esimerkiksi värisävyjen avulla. 


2 Sammalta luupin lävitse tarkasteltuna

Makuaistia hemmoteltiin lounaaksi valmistamallamme lohikeitolla ja retken lopuksi pannukahveilla ja mikä parasta – tuoreilla munkeilla! Luonnossa ruoka maistuu moninkertaisesti paremmalta kuin muualla. Ruokaa valmistaessa opittiin retkikeittimen turvallista käyttöä ja myös toisten kulkijoiden huomioimista retkellä – retkikeittiötään ei ole sopiva pystyttää keskelle polkua!


3 Lounaaksi yksinkertainen ja herkullinen lohikeitto retkikeittimellä valmistettuna

 

4 Iltapäiväkahvit ja herkulliset retkimunkit









Hajuaistia aktivoitiin cocktaikutsuilla, joita varten keräsimme luonnosta kevään tuoksuja. Omassa cocktailissani oli sekoitus uutta ja vanhaa. Ai, että luonto voikin tuoksua hyvältä!

5 Tuoksucocktaileille valittu kokoelma keväisen luonnon tuoksuja

Yhdeksi koko ryhmän suosikiksi nousi kevätnäytelmä, jossa jokainen ryhmäläinen sai toimia sekä esiintyjänä että teatterikävijänä. Teatteriesitys oli oikea aistimatka, mutta perinteisen teatteriesityksen vastaisesti näköaistia ei tarvittu. Jääköön teatteriesityksen sisältö mysteeriksi!

Keväinen luonto tarjoaa todellisia aistimatkoja – ja mikä parasta, kevään edetessä ja lopulta kesän alkaessa luonto muuttuu päivittäin ja koettavaa riittää. Joten ei muuta kuin ulos nauttimaan ja ihastelemaan!

Viivi Kuumola - Lähiluontoa arkeen -opiskelija

Kuvat ja teksti: Viivi Kuumola

keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

 Lehmiä, Lettuja ja Lobelioita 2023

Lehmien laitumellelasku on lauantaina 13.5


Tervetuloa seuraamaan lehmien iloista lähtöä kesälaitumille, sekä viettämään kiva kesäinen päivä maaseutuympäristössä. Nähtävillä kaikki Uumon opetusmaatilan eläimet, mm. söpöjä karitsoja. Lisäksi talutusratsastusta, alpakoita tietysti lettuja myynnissä! Raksaopetuksella on omia juonikuvioitaan alueella sekä kasvihuoneessa puutarhaopiskelijoiden toimesta kesäkukkamyyntiä!

Punaisen torpparin tuvan ympäristössä luonto- ja ympäristöalan opiskelijat järjestävät kivaa tekemistä kampuksen teeman, luonnon monimuotoisuuden hengessä. Vieressä on meidän hyvin kehittyvä käyttöniitty.

Tapahtumasivulle tästä: Lehmät, Letut ja Lobeliat Uumolla 2023

Lämpimästi tervetuloa!

torstai 23. helmikuuta 2023

Täydennyskoulutusta sote-aloille

 Lähiluontoa arkeen

Uusi täydennyskoulutus sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisille

Koulutus on Hyrian Terveys- ja kasvatusalan sekä luonnonvara-alan osastojen yhteistoteutus.

Ole nopea, paikkoja on rajoitetusti. Kouluttajana toimii Laura Kuusinen


Hyria luonnonvara-ala - erikseen ja yhdessä muutamme maailmaa

torstai 16. helmikuuta 2023

Kansainvälisiä vieraita Uumolla

 ESPANJALAISET OPETTAJAT 

TUTUSTUMASSA LUONTO-OHJAAJIEN KOULUTUKSEEN

Keskiviikkona 9.11.2022 kello 9.25 oli jännitys huipussaan! Odotimme Uumon pihalla villapaitoihin sonnustautuneina bussilastillista espanjalaisia ammattiopettajia, jotka Suomen marraskuista keliä uhmaten olivat saapumassa tutustumaan meidän luonto-ohjaaja koulutukseen. Tätä päivää oli odotettu toukokuusta lähtien, kun yhteyshenkilö ensimmäisen kerran tiedusteli opettajaltamme mahdollisuutta vierailuun. Lupauduimme oitis järjestämään ohjelman ja suorittamaan samalla Kansainvälisten asiakkaiden opastaminen luonnossa –näytön. Olimmehan molemmat haaveilleet pääsevämme työskentelemään kansainvälisten asiakkaiden kanssa ja ohjaamaan vieraalla kielellä. Suunnittelu ja valmistelut oli aloitettu hyvissä ajoin: oli askarreltu ja tulostettu, hankittu tarjoiluja ja koristeluja, suunniteltu aikataulut, muistutettu espanjalaisia lämpimästä pukeutumisesta, stressattu kielitaitoa, mietitty ohjelmaa ja varaohjelmaa ja odotettu päivää innolla ja lievällä kauhulla. 

Nyt se hetki oli koittanut! Bussin ovista purkautui iloisesti hälisevä porukka, joita tervehdittiin: Hola, buenos días! Good morning, welcome! Alkutervehdysten ja esittelyjen jälkeen siirryimme koulun pihalla olevaan jurttaan, jonne olimme koonneet parhaita kuvia maastoretkiltämme esittelevän valokuvanäyttelyn. Alkumaljaksi tarjottu kuusenkerkkämehu herätti mielenkiintoa, eikä taatusti ollut tuttu maku espanjalaisille, vaikka yhtäläisyyksiä mm. ginin maun kanssa pohdittiinkin. Jurtassa oli ihana tunnelma koristevalojen, lyhtyjen ja taustalla kuuluvan (tällä kertaa tietokoneelta soitetun) linnunlaulun ansiosta. Kerroimme opintojen eri osa-alueista, jonka jälkeen vieraat saivat kierrellä katselemassa kuvia.

Seuraavaksi ohjelmassa oli vuorossa varaston esittely, jossa käytiin läpi metsäsukset, ahkiot, lumikengät, teltat, rinkat, retkikeittimet jne. Ulkomaalaiset opettajat tuntuivat olevan kovin vaikuttuneita kattavasta välineistöstämme. Vielä käytiin erikseen kurkistamassa ”kellarinvintillä” kanootteja ja kajakkeja, jonka jälkeen ihasteltiin pihatossa tepastelevia lampaita. Samalla kerroimme Hyvinvointia eläinten avulla –valinnaisesta, jota luonto-ohjaajilla on mahdollisuus opiskella. Punaisella tuvalla meitä odotti koulutuspäällikkö Terhi Kostamo, joka tuli tervehtimään vieraita ja kertomaan hieman Uumon kampuksesta.

Mukavan sisällä vietetyn juttutuokion jälkeen jatkoimme ulkoilua joenrantaan nuotiopaikalle, jossa vieraita odotti iloisesti roihuava tuli, sekä taljoilla peitellyt istuimet. Jälleen kamerat räpsyivät ja huudahdeltiin ihastuneina näkymästä. Toden totta, elävä tuli ja karun kaunis maisema ovat sykähdyttävä yhdistelmä.

Kerroimme espanjalaisille hieman joenrannasta ja siitä, kuinka hyödynnämme tätä monimuotoista lahopuiden, kääpien, lintujen ja monien eri kasvilajien ympäristöä opinnoissamme ja käymme täällä tutustumassa lajeihin. Olimme myös suunnitelleet heille muutamia aktiviteetteja: vieraamme pääsivät kokeilemaan teltan pystytystä, kiehisten vuolemista ja testaamaan lajituntemustaan kärpäslätkä-pelissä. Kaikkiin haasteisiin tartuttiin innokkaasti ja vauhdikkaasti, eikä aikaakaan, kun teltat olivat pystyssä, kiehiset vuoltu ja lajitkin tunnistettu tanssiaskelten ja laulun saattelemana. Nauru ja puheensorina raikuivat, eikä edes alkava tihkusade latistanut tunnelmaa pätkääkään.

Hienosti onnistuneiden aktiviteettien jälkeen päästiin nauttimaan nokipannukahveista ja pienistä suomalaisista ”tapaksista”. Tarjolla oli karjalanpiirakoita, leipäjuustoa, kaurakeksejä ja itsetehtyä omenasosetta, joka olikin hittituote! Reseptiä tiedusteltiin monelta suunnalta ja ehkäpä tälläkin hetkellä ympäri Espanjaa keitellään omenasosetta suomalaisen luonto-ohjaajan neuvoilla :)    





Kolme tuntia tämän eläväisen ja innostuneen porukan kanssa kului kuin siivillä ja pian oli jo hyvästien aika. Kiitoksia sateli puolin ja toisin ja mikä tärkeintä, vieraamme tuntuivat olevan aidosti mielissään kokemastaan ja näkemästään. Yhtälailla me olimme iloisia tästä eteläeurooppalaisen aurinkoisesta tuulahduksesta ja piristysruiskeesta, joka pyyhkäisi marraskuisen harmauden hetkeksi mielistämme!

Veronika Syrén ja Minna Karikorpi, Luymp21