maanantai 27. tammikuuta 2020

Opiskelijakokemuksia


Eräopasopiskelijat joulusesongissa

Joulukuussa on erä- ja luonto-opasopiskelijoilla lähiopetuksessa tauko. Osa opiskelijoista käytti tilaisuuden hyödykseen ja suuntasi oppimaan uutta työpaikoille Lapin lumille. Kaamospäivät olivat työn täyteisiä, mutta antoisia ja näkökulmia avartavia. Alla muutama kertomus kokemuksista:


”Vietin joululoman Kuusamossa harjoittelijana Seikkailuapinat -yrityksessä. Harjoitteluni aikana suunniteltiin, toteutettiin ja purettiin 9 vuorokauden mittainen talvileiri Taivalkoskella 19 kiinalaiselle lapselle ja heidän perheilleen. Odotin harjoittelulta konkreettista näkökulmaa siihen, miten luontoalan yritys toimii, miten kaikki syksyllä oppimamme, mm. markkinointi ja tiedottaminen tapahtuu. Yrityksen toiminnasta sain monipuolisen kuvan. 

Kiinnostavaa oli seurata, kuinka yrittäjä piti etänä hyppysissään leirikoulun kanssa samaan aikaan muualla majoittuvien ja yhteistyökumppaneiden kanssa seikkailevien asiakkaiden hyvinkin vaihtelevia tilanteita!


Jonkinasteinen haaste oli se, ettei leirikoulun käyttökieli englanti ollut yhdenkään paikallaolijan äidinkieli. Englanti oli myös henkilökunnan yhteisenä työkielenä. Uutta sanastoa tuli opiskeltua lyhyellä varoitusajalla eri aiheista. Harjoittelujakson tahti oli kiihkeä ja olin jälkeen päin hyvin helpottunut, etten lisännyt siihen paineita näytöllä. Toisaalta näyttö olisi kyllä antanut suunnitelmallisuutta ja selkärankaa harjoitteluun. Nyt tein kaikkea tarvittavaa tilanteiden mukaan ja tilanteiden nopeasti vaihtuessa en osannut muuta kuin räpiköidä mukana kuin lastu Iijoen pyörteissä.”
Kirsi Hyttinen



"Kuusiviikkoinen työharjoittelujakso Pyhätunturin kupeessa Sensei´s Husky Farmilla on ohitse. Jokaisena aamuna sai kohdata valkean ja lumisen talven, välillä kirpakamman ja välillä lauhkeamman sellaisen. Työharjoittelupaikalla odottivat pirteät ja innokkaat siperianhuskyt, grönlanninkoirat, jakutianlaikat ja kaikki muut arktiset ja alkukantaiset koirat – ja päivä kerrallaan näitä erilaisia koirapersoonallisuuksia oppi tuntemaan entistä syvällisemmin. Ulkomaiset asiakkaat saapuivat kiireisimpänä sesonkiaikana usein ja pääsivät ajamaan koiravaljakoilla, ja ihastelivat sekä valokuvasivat koiria ja kuuntelivat mielellään tarinoita koirantäyteisestä elämäntavasta. Työharjoittelijana pääsin tutustumaan työskentelyyn monien erilaisten arktisten ja alkukantaisten koirien parissa, tekemään ruumiillista ulkoilmatyötä ja harjoittamaan taitojani englanninkielisissä asiakaspalvelutilanteissa. Jaksosta jäi erittäin hyvä mieli kaikin puolin – sillä opin ja rohkaistuin paljon, työilmapiiri oli positiivinen ja huumorintajuinen, ja sain kannustavaa ja osaavaa ohjausta harjoittelussani. Tämä on selvästi pilke silmäkulmassa tehtävää työtä sille, joka pitää ulkoilmasta, koirista ja asiakaspalvelusta – ja minä pidin ja viihdyin erittäin hyvin."
Riikka Jukonen



”Kunnon talvi (lumi ja pakkanen) on lempivuodenaikani. Ehkä tämän vuoksi hakeuduin eräopastyöharjoitteluun Muonioon joulu-tammikuuksi 2019-20. Vietin 4 viikkoa Harriniva Hotels & Safaris'ssa huskyjen parissa. Erityisesti odotin huskyvaljakkoajeluita lumisessa erämaassa. Työharjoittelu opetti sen, että huskysafarioppaan työ ei ole pelkästään huskyvaljakoilla ajamista erämaassa asiakkaiden kanssa taivaan ollessa tulessa. Opas on vastuussa ensinnäkin omasta koiralaumastaan (50-60 huskya) ja niiden hyvinvoinnista. Ensiaputaidot eivät rajoitu ihmisten auttamiseen vaan myös koirien haavat ommellaan ja valjaat korjataan. Näiden lisäksi arktisen luonnon tuntemus ja suunnistaminen, asiakkaiden hyvinvoinnista huolehtiminen sekä rekien ja liinojen korjaaminen ovat vaadittavia taitoja tulentekotaitoja ja eräruoan valmistusta unohtamatta. Huskyvaljakkoajeluita on lyhyistä matkoista useiden päivien safareihin. Huskysafarioppaan työ vaatii hyvää fyysistä kuntoa, alan ammattitaitoa ja vuorovaikutustaitoja. Työpäivät sisälsivät paljon koirien perushoitoa, juottamista, ruokkimista ja häkkien siivoamista sekä koiravaljakoiden valjastamista ja purkamista. Kruununa tässä työssä on arktisen luontoelämyksen kokeminen huskyvaljakolla ja sen mahdollistaminen kansainvälisille asiakkaille.”
Anniina Laitala


”Harjoittelupaikkaa hakiessani tavoitteena oli motorisoidut safarit, koska tekniset laitteet ovat jollain tavalla tuttuja. Yritys Kinos safaris järjestää talvikaudella pääasiassa moottorikelkkasafareita ja vuokraa kelkkoja Levillä Kittilässä. Olin työharjoittelussa 02.12.2019-10.01.2020. Yllätys minulle oli työn määrä, jota yksi kelkkasafari vaatii. Vain yksi kolmasosa on varsinaista eräopastyötä. Suurin työ on kelkkojen, varusteiden valmistelussa, asiakkaiden pukemisessa ja kouluttamisessa kelkan hallintalaitteisiin ja ajamiseen. Useat asiakkaista eivät olleet koskaan kelkkaa ajaneet ja koulutus oli useimmiten annettava englannin kielellä jota asiakaskaan ei hyvin osannut, joten se teki työstä haastavaa. Myös kelkkaa vuokraaville annettiin varusteet ja koulutus. Safarit olivat pituudeltaan n. 2-3 tuntia johon kuului joko nokipannukahvit, makkaranpaistoa, revontulten ” reposten” tuijottelua tai pelkkää ajelua, huolimatta siitä minkälainen sää oli. Safarin päätteeksi oli asiakkaiden varusteiden luovutuksen jälkeen varusteiden pesuun ja kuivumaan laittoa sekä kelkkojen tankkausta ja tarkistuksia. Vakiosafareita järjestettiin päivässä neljä kappaletta ja lisäksi asiakkaiden omia privaattisafareita. Saavutin tavoitteen, opin kuuden viikon aikana paljon kelkan tekniikasta, korjaamisesta ja ajamisesta sekä safareista. Kiitos siitä kuuluu saman henkisille ”työkavereille” jotka jakoivat tietoaan ja kokemustaan. Kokonaisuutena moottorikelkkasafarin järjestäminen ei ole pelkkää romanttista eräopashommaa vaan kovaa työtä.”
Timo Kymäläinen



”Työharjoittelu Kuusamon Rukalla., 4 viikkoa. Harjoittelupaikkani oli Ruka Safaris Oy. Toimin pääasiassa apuoppaana seuraavissa tehtävissä: moottorikelkkasafarit,  pilkkiretket, lumikenkäretket, fatbike retket, koskikelluntaa ja saunaelämykset. Harjoittelu oli erittäin onnistunut ja opin uusia juttuja.  Samalla pääsin näkemään oppaan työtä pohjoisessa kovimman sesonkin aikaan.”
Timo Ahtikari