Opiskelijanäkökulma
ELO19 ENSIAPUKURSSI I      24.-25.04.2019
Kouluttaja Sari Ala-Saari

Kurssimme alkuun meille oli suunniteltu EA-1 kurssi, joka toteutettiin ”punaisen tuvan” ympäristössä. Keväinen aurinko oli molempina päivinä suosiollinen ja se mahdollisti meille erittäin D-vitamiinipitoisen koulutuksen toteutuksen molempina päivinä ulkosalla.

Todettakoon, että kyseinen kurssi oli paikallaan, kelle kertauksena ja kelle uusina asioina. Saimme joka tapauksessa aimo annoksen asiantuntevaa tietoa, jota toivottavasti emme tarvitse…edes silloin kun ELO19 oppilaat päästetään ”kesälaitumille” eräilemään luonnon helmaan.

Näkökulmia tuli mm., miten toimia onnettomuustilanteessa. Sekin tuli selväksi, että onnettomuustilannetta ei kannata sivuuttaa ohiajamalla, koska meillä jokaisella on lakisääteinen velvoite auttaa onnettomuuteen joutuneita asianomaisia.

Miten toivoisit, että sinua autetaan, jos joudut osalliseksi esim auto-onnettomuuteen? Kysymys, jota kannattaa miettiä jos aikoo itse sivuuttaa onnettomuuspaikan ohiajamalla.

Aika ajoin katseltiin tilanteeseen ja aiheeseen liittyvä videopätkiä, miten olisi hyvä toimia. Sen jälkeen harjoiteltiin käytännössä tekemällä itse tai rastikoulutus esimerkein.

Tutustuttiin ensiapulaukkujen sisältöihin, mikä oli hyvä asia. Tosiasiahan on se, että eihän niitä juuri tule availtua, kun ne kerran on heitetty ajoneuvon takakonttiin.

Pääsimme myös näkemään ”kansanomaista” käyttäytymistä onnettomuuspaikalla ”Karpolla on asiaa” videolta. Siinä esiin tuli ihmisen luontainen kauhistelu, uteliaisuus ja vääränlainen toiminta. Tässä tapauksessa tehtiin kaikkia muita asioita kuin auttamista ja jos autettiin, niin sekin tehtiin väärin.  Vaikka video oli vakavasta aiheesta riippumatta humoristinen, niin se oli myös pysäyttävä. Se herätti ajatuksia, kuten…

Ei kannata ajaa ohi, vaan pysähtyä ja arvioida tilanne.

Jos ei osaa itse, niin vähintään soittaa apua numerosta 112.

Ei kannata analysoida ihmisiä kuolleiksi, vain sen perusteella, että on veressä ja tajuton.

Ei kannata mennä ”sätkä” hampaissa onnettomuuspaikalle, jossa ympäristöön on levinnyt bensiiniä.

Ei kannata valokuvata syntynyttä romua, vaan auttaa uhreja.

Ei kannata tunnustella pulssia kyynerpäästä ja todeta kuolleeksi. Oikeaoppisesti kaulalta tai ranteesta.

Ei kannata repiä väkisin, jos on epäiltävissä selkäranka tai niskavamma. Tällöin tuettava.

  

Tässä ei ollut tilannedramatiikkaa sen enempää, kuin harjoitustilanne, miten toimia tultaessa uhrin luo. Eli ensin selvitetään tajunnan taso. Soitetaan tarvittaessa 112. Aloitetaan puhallus- ja painanta elvytys (jos ei hengitä). Otetaan tarvittaessa (jos saatavilla) defibrillaattori. Laitetaan tajuttoman kuljetusasentoon (jos hengittää). Tässä vaiheessa voi ottaa jo rennommin ja antaa käsien vapista.

Puhallus- ja painantaelvytys käynnissä. ”Eskoksi” nimetyn nuken rintalastat paukkuvat.

Hätäensiapu ”kello”, joka osoittaa ettei aikaa ole paljoa hukattavaksi.

Homma hanskassa. Potilas hengittää ja on laitettu tajuttoman kuljetusasentoon.

Jälkimmäisen päivän painopiste oli verenvuodon tyrehdyttäminen. Harjoittelimme painesiteen laittoa, ihmettelimme kiristyssiteen oikeaoppista käyttöä ja tutustuimme erilaisiin ensiaputoimenpiteitä vaativiin tilanteisiin aina anafylagtisesta shokista agonaaliseen hengitykseen.

Latinankieliset sanat ja tuntemattomat lääkeaineet meni yläoikealta ohi, joskin jotain onneksi jäi. Muistini syvimmistä syövereistä jäi mieleeni, että annetaan Adrealiiniruisketta anafylaktisessa allergiareaktiossa ulkoreiteen.   Dinit olikin jo vähän oudompi lääke. Oikeammin suihke, jolla oli käytännössä sama vaikutus kuin Nitro tableteilla. Se noista latinan kielisistä sanoista.

Taukojakin pidettiin sopivissa määrin, jotta saimme pureksittua jo opitun asian alta pois, ennen uuden aiheen käsittelyä. Kahvia haettiin ruokalasta, jotta jaksettiin istua hetkittäin ”hyvin ilmastoidussa” luokassamme.

Loppuhuipennuksena harjoittelimme pään- ja kaulan alueen sidoksia. Hauskaa se oli enemmän, kuin ennakointia vapun viettoon.

Elokuvasta…Yksi lensi yli käenpesän. Terveisin osasto 19 potilaat.

ELO19

Pekka Poutiainen

Opiskelijanäkökulma

Luonto- ja eräopasopiskelijoiden ekat fiilikset

Luonto- ja eräopasopiskelijat aloittivat luontoalan tutkintokoulutuksen asianmukaisissa ulkoilukamppeissa. Yksi jos toinen uudenkarhea opiskelija löysi Hyrian nuotiopaikalle aamulla 16.4.2019. Kouluttaja Laura oli sytyttänyt nuotiotulen, nokipannussa kiehui kahvivesi.

Tutustuimme toisiimme, esittelimme vierustoverimme muulle joukolle. Kiersimme kampuksen ja siirryimme punaisen Torpparintuvan koululuokkaan. Joku on kouluun tullessaan kokeneempi vaeltaja tai eränkävijä, toiselle rauhallinen lähimetsässä oleskelu lisää hyvinvointia, kolmannelle opiskeluvuosi tuo hengähdystauon hektiseen työelämään. On lähtötaso mikä tahansa, on jokaisella omanlaisensa suhde luontoon. Tutkintokoulutus tarjoaa uusia ulottuvuuksia luontosuhteeseen, se haastaa ja opettaa selviytymään. Koska luontoa ei voi hallita, ei hyvien eränkäyntitaitojen rinnalla sovi unohtaa nöyryyttä.

Koulutuksen aikana vietetään yhteensä reilu parikymmentä yötä ulkona. Maastojaksot ovat kestoltaan yhdestä useampiin öihin, jokaisena vuodenaikana. Tämän lisäksi koulupäiviä on niin lähimaastossa kuin luokassakin. Aloitimme heti kasvilajien tunnistamisen putkilokasveista. Tiedätkö muuten, että järviruoko sekoitetaan usein järvikaislaan? Sekoitin nämä kasvit ennen toisiinsa, mutta tarkempi tutkiskelu osoittikin useita eroavaisuuksia kahden lajin välillä. Järviruo'n kukinto on tuuhean röyhymäinen, järvikaislan kukinto muodostuu tähkärykelmistä. Järvikaisla elää usein järviruo'n kanssa samassa paikassa, järvien ja merien rannoilla. Molempia kasveja taitavat mökinomistajat moittia, eikä suotta. Ensimmäisen koulupäivän aikana olimme paljon ulkona. Kotiin tullessa poskia nipisteli kevätauringon säteet.

Toisena koulupäivänä eräopasopiskelijoiden joukko toi iloista melua metsään. Hurautimme Hyrian autoilla lähimetsään opiskelemaan. Kaikilla oli hyvä fiilis, iloinen puheensorina pirskahteli auton penkiltä toiselle. Olo oli myös hivenen epätodellinen. Epätodellinen ehkä sen vuoksi, että saimme opiskella koko päivän metsässä. Jokainen opiskelija sytytti oman nuotiotulensa. Savupatsaat maalasivat aurinkoisen metsän hetkeksi usvaisiksi hattaroiksi. Parin kanssa kokkailtiin eräruoat, lietenä trangiat kaasupullolla tai spriikeittimellä. Suklaabanaanit pehmenivät nuotiotulen hehkussa, opiskelijoiden veistämät kiehiskiehkurat houkuttelivat liekkejä.

Jatkoimme kasvien opiskelua tutkimalla sammalia ja jäkäliä. Kun kumartuu tutkimaan sammalmattoa, vihreän sävyjä on lukuisia. Myös sammalten joukko on valtava, jokaisella omat erityispiirteensä. Rahkasammaleen päässä on hillaa muistuttava vihreä marja, kynsisammaleen lehden kärki kaartuu terävästi kuin kissan kynsi. Ensimmäisinä koulupäivinä sää suosi suopeasti, mutta näinhän ei ole aina. Luonto- ja erätaitojen kanssa päästään vielä tositoimiin, kun poutasään sijaan sataakin vettä ja tuulee. Mutta kehnompi keli on hyvä opettaja. Seuraavina koulupäivinä harjoitellaan ensiaputaitoja, turvallisuus ennen kaikkea.

Terveisin luonto- ja eräopasopiskelija Anniina Laitala