maanantai 27. toukokuuta 2019

Opiskelijanäkökulma


Maastojakso 1: Lampien kierros

ti 21.-to 23.5.2019 Kalkkivuoren-Märkiön metsäalueella Hyvinkäällä

Luonnossa liikkuminen eri vuodenaikoina/Luonnossa majoittuminen eri vuodenaikoina/Toimintaympäristön luonnon tunteminen

Vihdoin koitti kauan odotettu ENSIMMÄINEN MAASTOJAKSO! Vaikka kaikki lähiopetus, on se sitten tapahtunut luokassa tai metsässä, on ollut mukavaa, mielenkiintoista ja opettavaa, tämä oli sitä oikeaa toimintaa mistä oli haaveiltu!

Tiistaina aamulla kokoonnuimme Punaiselle tuvalle käymään aamupäivällä luokassa läpi Lauran johdolla ekosysteemiä. Kuten maastojakson kuvauksessakin lukee: “Ympärillämme oleva luonto voidaan ymmärtää erilaisina ekosysteemeinä. Ekosysteemi koostuu erilaisista eliöistä, jotka elävät vuorovaikutuksessa toistensa ja ympäristön kanssa. Yleensä ekosysteemillä tarkoitetaan tiettyä rajattua osaa luonnosta, kuten lampea. Tutkailtaessa lampiekosysteemiä tarkemmin voidaan sieltä havaita ravintoketju, johon kuuluu tuottajia, kuluttajia ja hajottajia.”  Tuvan edessä harjoittelimme leikin avulla miten kaikki ekosysteemissä liittyvät toisiinsa ja miten yhden eliölajin katoaminen vaikuttaa toisen lajin elinkaareen. Pihalla virkistimme muistijälkeä myös geologisista aikakausista havaintolaatikkojen avulla.

Lounaan jälkeen autojen pakkaus ja metsään. Rinkat selkään ja suunnistuskartat käteen. Pareittain suunnistimme etsien rasteiksi merkittyjä lampia ja keräsimme näytteitä, otimme valokuvia ja kirjoitimme ylös havaintoja maastojakson jälkeen palautettavia paritehtäviä varten. Sää suosi meitä, lämpöä ja hyttysiä riitti koska ukkosta oli ilmassa.Illaksi takaisin Karhunummen basecampiin pystyttämään koululta mukaan saadut teltat, joita olikin useampaa erilaista mallia, Tentsile niistä herätti ehdottomasti eniten kiinnostusta meissä. Pareittain valmistetun iltaruoan ja ennakkoon valmisteltujen tutustumisleikkien jälkeen maittoikin uni vastapystytetystä teltassa oikein makoisasti.  

Keskiviikko-aamuna raikkaassa metsäilmassa nukutun 1. yön jälkeen vertailtiin yöllä kuultujen lintujen ääniä ja laitettiin rauhakseen aamupalaa. Jotkut olivat tuoneet mukanaan hieman luxusta, joten nämä K€rm@p€rät pääsivät nauttimaan aamiaisella lattea ja munakasta.  Päivä vierähti ahkerasti karttaa, kompassia ja vaelluskenkiä metsässä kuluttaen. Lounas nautittiin matkalla melkein vauhdissa. Taisipa Johanna ope ihmetellä tämän vuosikurssin täsmällisyyttä aikataulujen pitämisessä. Illalla vertailtiin kuva7 basecampissa päivän mittaan valittuja reittejä, ukkos- ja eläinhavaintoja. Taisi Pekka saada tuoreen sudenjäljenkin ikuistettua kännykällä aika lähellä telttojamme.

Iltanuotion ihanasti rätistessä jatkettiin tutustumisleikeillä. Herkkuja löytyi sekä oppilaiden rinkoista että meistä erinomaista huolta pitäneiden opettajien Lauran ja Johannan ilta-yllätyksellä. Itsetehtyjä munkkeja! 

Torstain koittaessa 2. yön jälkeen tuttuun tapaan aamupalaa masuun, yöllisen lintukonsertin läpikäynti, leirin purku, tavaroiden pakkaaminen autoihin ja liikkeelle jälleen uuden suunnistuskartan kanssa. Tiedossa oli lyhyempi palautteleva lenkki Märkiön puolella tietä. Senhän toki teimme meille jo aiemmin tutulla täsmällisyydellä, joten ehdimme vielä nauttia kahvit ja jätskit odottaessa Märkion grillikahvion pihassa.

Yhteishenki ensimmäisellä maastojaksolla oli aivan loistava (toisilla jopa vaatetusta myöten! Team Maastohousut), toimimme loistavasti sekä pareina, että isompana tiiminä yöpaikassa ja kaikki todella pitivät huolta toinen toisistaan, jakaen rajattomilta vaikuttaneita tietojaan linnuista ja kasveista (Kirsi), opettivat toista laittamaan ensikertaa matoa koukkuun (Kata) tai auttoivat miestä mäessä kipeän selän kanssa. (Leena) Kaiken kaikkiaan ensimmäinen maastojaksomme oli erittäin onnistunut, hauska, opittiin uusia taitoja, saatiin uusia kokemuksia (taisi jollakin olla ensimmäinen kasattu teltta tai teltassa nukuttu metsäreissu), kerrattiin suunnistusta, tulentekoa, erilaisten vedensuodattimien käyttöä, tehtiin silmät avoinna havaintoja eläimistä ja kasveista, naurettiin väsyinä kippurassa ja käveltiin jalat kipeiksi. Kukaan ei eksynyt, vaikka toiset löysivät kivoja ”kiertoreittejä” ja toiset näyttivät vähän sokkona hapuilevan määränpäätään...; ) Lisää tätä!! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti