keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Kesäkukkia myynnissä!

Uumon kesäkukat 
on myynnissä nyt!

Olemme avoinna klo 10-16
osoitteessa Uudenmaankatu 181

Huomioithan että noudatamme kukkamyynnissä Korona-ohjeistusta ja
maksuvälineenä käy ainoastaan korttimaksu

Tervetuloa kesän väriloiston keskelle!

perjantai 17. huhtikuuta 2020

Etäopiskelua


 Eräoppaat etänä

Mitä tekevät tulevat eräoppaat, kun kouluun ei korona-viruksen takia voi mennä?
Samaa mitä varmaan kaikki muutkin Suomen - ja maailman - opiskelijoista tällä hetkellä: opiskelevat etänä. 

Luontoon ja ulkona olemiseen vahvasti liittyvää opetusta on ehkä  haastavampi järjestää etänä kuin esimerkiksi koodausta, mutta tiukan paikan tullen kaikki on mahdollista. Internetin ansiosta pystyimme myös pitämään ns. etäkahvit ryhmämme kanssa huhtikuun alussa ja sovimme, että pidämme näitä etäkahveja kevään mittaan säännöllisesti. 

 Minkälaisia asioita eräopasopiskelijat siis voivat etänä tehdä? No, nyt on aikaa tehdä esimerkiksi varustehuoltoa, joka myös on tärkeä osa eräoppaan ammattitaitoa: putsata ja huoltaa vaelluskengät tiptop-kuntoon, tarvittaessa pestä ja käsitellä kuorivaatteet, pakata pois ne paksuimmat talvivaatteet (vaikka takatalvi taisikin nyt päästä yllättämään!) - eikä tässä tietystikään vielä kaikki.

Nyt on myös aikaa tutustua uusiin retkikohteisiin ja suunnitella retkiä: päiväretkiä, yhden yön yli kestäviä retkiä, viikonloppuretkiä tai pidempiäkin vaelluksia. Toisaalta, kun kauas ei pääse tai viitsi lähteä (nyt pääsisivät kyllä uusimaalaisetkin!), on aikaa tutustua omaan lähiympäristöön. Itse olen huomannut, että esimerkiksi lintuelämä kotini lähellä on uskomattoman runsasta. Tykkään bongailla lintuja ja suuren osan linnuista olen bongannut ihan muutaman kilometrin päästä omasta kodista ja huomattava osa havainnoista on tehty oman keittiön ikkunan takaa. 

Eräopintoja on ryhmällämme takana nyt noin vuoden verran ja uskon, että kaikille on tämä kevät uudenlainen verrattuna edelliseen, eikä pelkästään koronan takia. Tietoa ja taitoja on vuodessa kertynyt lisää ja tuntuu, kuin maailmaa katselisi nyt hieman erilaisin silmin. On ikään kuin tullut herkemmäksi luonnossa tapahtuville ja esiintyville asioille, jokaisen lajitentin myötä löytyy uusia, kiinnostavia olentoja ja asioita tarkkailtavaksi. Vuosi sitten opintojen alkaessa tutustuimme yhdessä sammaliin koulun havaintometsässä ja voi sitä mekastusta, kun yritettiin erottaa sammalet toisistaan! Sammalet jaksavat edelleen kiinnostaa ja kiehtoa tätä ryhmää, luulisin. 

Uusimpana uutuutena tänä keväänä ovat itselleni käävät. Aikaisemmin hieman epämääräisinä möntteinä pitämäni pallerot ovatkin osoittautuneet sangen mielenkiintoisiksi (mutta haastaviksi tunnistaa). Uskon - ja toivon - että luontoa havainnoimalla silmä kehittyy havaitsemaan pienimmätkin yksityiskohdat. Näin voi pienestä sammalmättäästäkin paljastua pieni mutta rikas maailma. Bigger is better -lausahdus ei välttämättä enää pidäkään paikkaansa.



Teksti: Heini E., ELO19
Kuvat: Heini E. ja Anne M., ELO19

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Etäopiskelu ja kevät


                                            PYSÄHTYNEISYYDEN PYHÄT LINNUT

Ajan tai oikeammin elämän kehys, on osaltani kaventunut keittiön ikkunan takaiseen pysähtyneeseen - ulkomaailman kuvaan. Ikkunan edessä seisoo vihertävässä asussa oleva ainavihanta kanadantuija. Sen rungossa on linnunpönttö, jonka suuaukko osoittaa tarkoituksellisesti suoraan keittiön ikkunan suuntaan. Kanadantuijan takana talomme suojana on piikikäs orapihlaja-aita. Ja sen takana on kotikatumme, jossa ei tällä hetkellä ole liikennettä lainkaan. Tien takana on kahden naapurin talot. Molemmat talot ovat kätkeneet elämän ja olemisen liikehdinnät asuinneliöidensä suojiin. Noiden talojen takana näkyy täysin autioitunut kävelykatu, jota vartioi lehdetön, kevään kynnyksellä oleva koivukuja. Elämän ja ajan tuuli, oli juuri nyt ihmiskunnalle vastainen.

Aurinko kuitenkin nousi ja työnteli kultaisia puikkojaan kanadantuijan ja orapihlaja-aidan lävitse kuin luvaten tyhjän ja tyynen päälle - vielä huomisen. Hermoja ei huumannut liikenteen melske tai ihmisten vilinä. Elämän kehys oli tässä ja nyt, keittiön ikkunan suomassa näkymässä. Ja elämää oli, jos vain osasi katsoa ja kaivaa sen esiin. Se, mitä aiemmin emme nähneet, oli opittavissa vähitellen – niin näkemään kuin kuulemaankin. Olin hiljaa ja vailla elämän hurmaa, tunti toisensa jälkeen yrittäen ymmärtää tuota autioitunutta luonnonkirjaa ikkunan sisäpuolelta käsin. Ja katso.  

Koin ahaa elämyksen, kun havahduin ajatuksistani. Tuuli väristeli kanadantuijaa ja orapihlaja-aitaa, kuin keväästä vihjaillen. Silmiini syttyi eloisa kipinä, kun näin linnunpöntöllämme ahkerasti vierailevan sinitiaisparin. Päivittelin itsekseni, etten ollut aiemmin nähnyt niiden levittelevän upeita sinisen kirjomia pyrstölyyriansa. Tunsin tarvetta laittaa lisää linnunpönttöjä puihin, kun näin, miten moni lintu oli kiinnostunut omimaan juuri tuon pöntön omakseensa. Ja mikä oikemielisyyden nautinto hulvahti korvieni välissä, kun huomasin, miten tarmokkaasti sinitiaiset ajoivat niitä isommat mustalakkiset talitiaiset, kuin värittömät varpusetkin tiehensä. Pystyin jopa kuvittelemaan, kuinka sinitiaiset tiuskaisivat, että ”tämä on meidän valtaama yksiö, pysykää poissa.”

Ilo täytti rintamukseni, kun havahduin yhä moninaisimmista lintujen vierailuista, jotka näin keittiöikkunasta avautuvassa rajatussa maailmassani. Kuparinruskea fasaanikukkokin kunnioitti läsnäolollaan pihapiiriämme. Ylvästellen se pärryytteli siinä siipiään ja kiekaisi kaksitavuisia soidinhuutojaan. Pian vuorossa oli epäluuloinen harakka, joka kävi toistuvasti taittelemassa orapihlaja-aidan oksia pesäänsä varten. Pesä se oli pirun linnullakin, ajattelin. Niinhän se on, että pimeyden kätköissä oli toisilla oleva turva ja toisilla pelko. Toisaalta, vaikka luonnolla itsellään ei ollut puhelahjaa, vihjaili se elollaan ja valollaan - toivosta vielä huomennakin.
  
Pekka Poutiainen