maanantai 17. kesäkuuta 2019

Opiskelijanäkökulma


Kiurun ääntä kuullellen…” eli Maastojakso 2: Luonnon tarkkailua


’LuonA19 erä- ja luonto-opas’
Kurssimme retki 4.-5.6.2019 suuntautui Kirkkonummen Kopparnäsiin, jossa meillä oli ilo ja kunnia saada tutustua harvinaiseen Alauda sp. ssp. encyclopaedia -yksilöön, tunnetummin Heikki Kiuruun. Hän ja Laura ”Säänhaltija” Kuusinen laittoivat tietotulvallaan opiskelijoiden päänsisäiset kovalevyt ja tallennustilat todella ahtaalle kahden päivän aikana! Leppoisa kesäsää ja upeat maisemat, sekä jännittävät kohtaamiset erilaisten luonnonilmiöiden kanssa kuitenkin moninkertaisesti korvasivat uhkaavan informaatioähkyn synnyttämän päänsäryn (olisiko sittenkin pitänyt juoda vielä yksi pullollinen vettä).

Edellisestä maastojaksosta tuttu kermaperäily jatkui jo tulomatkalla. Kävimme hakemassa maukasta evästä Four Seasons Fish -myymälästä eli Siuntion kalansavustamolta. Osa herkuista katosi jo autoissa parempiin suihin. Kaarroimme vielä toiselle välipalalle Kisu Jernströmin Degerby Deliin. Jätimme sieltä fonduepadan toistaiseksi ostamatta, koska totesimme että sekä suklaa-, että juustofonduen valmistaminen samassa padassa olisi voinut harmillisesti sotkea makuja.

Ensimmäinen tutkimuskohteemme Kopparnäsissä oli Råbergen ja niiden korkein huippu. Emme olleet montaa askelta ehtineet ottaa, kun tuli ensimmäinen havis! Ohdakeperhonenhan se siinä lepatteli, juuri niin kauhtuneena Espanjasta muuttonsa jäljiltä kuin Heikki oli ehtinyt ennen lähtöä pitämässään ’pikku’ tietoiskussa kuvailla. Pian lajeja alkoi tulla vastaan yhä hengästyttävämmällä tahdilla:











Kvarnträskin luonnonsuojelualueella saimme havainnoida luonnonmukaista metsäsukkessiota. Ja itse järvellä odotti upea yllätys: kalasääksen pesä ja joutsenperhe! Tutkimme myös ulpukan- ja lumpeenlehtien eroavaisuuksia ja luonnollista metsäsukkessiota.









Leiriydyimme ja virkistimme itseämme Sandvikenin hiekkarannalla.


Päivällisen jälkeen ehdimme vielä tutkia merenrannan kasvillisuutta ja eläimistöä.
Keskiviikkoaamu valkeni peiponlaulun ja tiirojen tirrityksen säestyksellä. Taas upea päivä edessä! Hieman silmät sikkarassa lähdimme kello kuusi tassuttamaan aamiaispaikalle Ålandsbergetille. Matkalla tietysti opimme erottamaan saniaisista, pääseekö hiiri portaalle ja että alve on lapamato ja siksi alvejuuri on myrkyllinen. Kofeiini onneksi auttoi saamaan tiedostot taas järjestykseen. Heikki bongasi ohilentävän merikotkan, jolla oli jokin vesilintu kynsissään, minkä seurauksena jonkun kuksa piti hakea alhaalta rannasta… Meditoimme historian vaiheita läheisillä pronssikautisilla hautaröykkiöillä ja palasimme omia jälkiämme takaisin leiriin.






Paluumatkalla löytyi vielä ainakin nuokkuhelmikkä (joka sai uuden nimen ‘luuppahelmikki’ erään opiskelijan myöhemmin kertoessa retkestä kotona) ja rantaluhtalitukka, sekä romanttinen raunio ja orjanruusu.


Sitten purettiin ja pakattiin leiri autoihin... mutta ei tässä vielä kaikki! Lounasta lähdimme valmistamaan Berguddeniin (Kallioniemeen), jossa seurasimme kuinka kärmeskuiskaaja Heikki otti lähikuvan mustasta rantakäärmerouvasta (kookas oli, joten näin sen määritimme). Kaikki saivat kuulohavainnon, kun hieman myöhemmin Laura-ope löysi kyyn! Vieläpä asialleen omistautunut opiskelija sai kuvattua auringonpaisteessa nautiskelevan sisiliskon. Nämäkin kalliot kukkivat upeasti. 




Vielä piipahdus Långvassofjärdenin lintutornissa, mistä löytyi kuuluisa paikallinen luontoharrastaja, immenkorentoja ja kupariseppä.

Koululle palattua purimme havaintomme: useita kymmeniä lintulajeja, useita kymmeniä niveljalkaisia, yksi äyriäinen, kolme matelijaa, neljä kääpää, seitsemän jäkälää, samoin seitsemän sammalta ja kaksi sientä. Minun ja parini tehtävänä olivat putkilokasvit, joita retken aikana havaitsimme häkellyttävät 98 eri lajia! Vielä kun oppisi nämä tunnistamaan ja muistamaan ilman Heikin ja Lauran apua…
Parhain kesäisin luonnontarkkailuterveisin,
Kirsi (Team Maastohousut)