Yksinvaeltaja vailla yksinäisyyttä

Hyrian luonto- ja eräopasopiskelijoilla on mahdollisuus osallistua useamman yön yli kestäville maastovaelluksille eri vuodenaikoina. Maastojaksoihin sisältyi myös yön yli kestävä yksinvaellus Meikon ulkoilualueella. Yksinvaelluksen tavoitteena oli vahvistaa retkeilytaitoja kartanlukemisen ja suunnistamisen, yöpymisen ja henkilökohtaisen jaksamisen saralla. 

Odotin innoissani solovaellusta. Minulle tämä urbaani erämaa oli tuntematon. Edeltävänä päivänä mieleeni hiipivät epävarmuuden tunteet – miten pärjäisin, löytäisinkö valitsemani leiripaikan maastosta? Ehdottoman varma olin kahdesta tunteesta. Minua ei pelottanut olla yksin metsässä. Mitä syvemmällä metsässä olisin, sitä turvallisemmaksi koin oloni. Silloin todennäköisyys kohdata joku toinen, on epätodennäköinen. Sanotaan, että koira on ihmisen paras ystävä. Lisäisin tähän sananparteen metsän. Valitsin yöpymispaikkani Slättmossenin suoalueen reunamilta, merkittyjen reittien ulkopuolelta.

Tiesin myös, että en pitkästyisi. Minulle sopi hyvin vain olla, kuunnella, aistia ja antaa metsän tyhjentää ajatukseni. Yövyin suon reunalla metsän kätkemänä hirven ja jäniksen papanat telttani vierellä. Ilta-auringossa paistelin lettuja ja rutistin pullosta hillonokareita päälle. Olin yksin, mutta en kokenut yksinäisyyttä. Olin levollinen. Nukuin ja heräsin säännöllisesti, kuulostelin yön ääniä ja jatkoin unta. Koin luontoyhteyden vahvasti. En pyytänyt enkä tarvinnut mitään, mutta sain sitäkin enemmän. Tunnen riittämättömyyttä sanoittaa tuntemuksiani.

Kauneinta metsässä yöpyessä ovat aikaiset aamut. Tekee mieli nousta aikaisin ja aistia ympäröivää kauneutta. Keittelin kahvit, purin telttani ja pakkasin rinkkani lähtövalmiiksi. Yön yli kestävä yksinvaellus oli lopuillaan, vielä olisi patikointi takaisin tapaamispaikallemme Korsolammelle. Korsolammella vaihdoimme kokemukset ja tuntemukset. Yksinvaellukseen osallistui kymmenen luonto- ja eräopasopiskelijaa. Oli hassua palata metsästä takaisin ihmisten ilmoille, se tuntui jopa nurinkuriselta. Metsämielentilassa olisin kovin mieluusti jatkanut omatoimista metsäretkeilyä ja palannut arkitodellisuuteen päivää myöhemmin. Yksinvaellus voisi olla minun juttuni.

Yksinvaellusta on hyvä harjoitella aluksi yhden tai kahden yön retkillä maastossa, josta pääsee tarvittaessa helposti pois. Tämä harjoitus antoi varmasti viitteitä luonto- ja eräopasopiskelijoille siitä, voisiko yksinvaellus olla oma juttu. Yksinvaellusta oli turvallista harjoitella koulun opintojen puitteissa kahden kouluttajan ohjaamana. Kotiin palattuani tuntui, oliko kaikki sittenkin vain unta. Yön yli kestänyt metsäretki kirvoitti runoilemaan. Runon kautta voimakkaat tunnekokemukset on helpompi sanoittaa auki:

Tunsin itseni vauraaksi,
olihan minulla kaikki.
Vihreä portti ja avaimet.
Kalliot, suot, metsät ja lammet.

Olin etuoikeutettu.
Tavallinen metsäntyttö,
keiju ilman siipiä.
Yksin vailla yksinäisyyttä.

Enhän ollut yksin,
oli minulla ystävä. Ja monta!
Taivas ja maa, koko metsän väki!
Aamusta yöhön kukkui käki.

Metsä avasi sylinsä,
peitteli ja paijasi.
Hyväili ripseni taivaantähdiksi.
Haavettako kaikki vain?

Kuiskasi metsäkeiju,
salaperäinen seuralaiseni.
Sinulle nöyrä vaeltajain,
metsän taru on totta ain.

Anniina Laitala

Luonto- ja eräopasopiskelija

Valokuvat: Anniina Laitala ja Laura Kuusinen