Eräoppaat etänä

ELO 20 - Etäällä ja lähellä, mutta maastossa enimmäkseen

Tulenteon opettelu ei taida onnistua etänä, totesi reilut kahdeksankymppinen isäukkoni ennen kevään opiskelujen alkua. Niinpä vaan vanha metsä- ja kalamies erehtyi - ainakin jossain määrin. Olemme askarrelleet erilaisia sytytysvälineitä pienissä kotipajoissamme sekä testailleet steariinisipsien ja -kennojen toimivuutta takapihan nuotioilla sekä sauna- ja takkapesissä. Opetusvideot opettajistamme kiehisiä kirveellä ja puukolla veistävinä taitureina sai kaiken näyttämään aika helpolta - meiltähän tämä myös käy.  Askel teoriasta märkään ja pimeään metsään on kuitenkin pitkä, mutta eiköhän tämäkin sitten syksymmällä parin pompun taktiikalla onnistu kohtuudella meiltäkin.

Ei eräoppaaksi tietenkään valmistuta kotisukissa hiippailemalla sekä tabletin näyttöä kääntämällä ja ääntä säätämällä, mutta eipä näin ole käymässäkään edes tänä poikkeavan ajan keväänä. Meille on suunniteltu kokonaisuus, jossa oppimisen monet keinot ovat käytössämme. Opettajilta pieni annos teoriaa sytykkeeksi, hieman tausta-aineistoa syttypuuna, henkilökohtaisten tehtävien valmistelua, ryhmän kanssa työstämistä, maastoon kirmaamista, keskustelua ja tiedon jakamista koko kurssille (taitaa olla sitä monimuotojuttua).

Maastoon olemme hakeutuneet etsimään (puuttuvia) rasteja, metsästämään sammaleita (niitä samannäköisiä vihreitä), suunnittelemaan kartanlukurataa sekä ennen kaikkea nauttimaan keväästä. Viikonlopun liikunnan jälkeen on jopa hieman väsyttänyt, mutta työryhmämme videopalaverissa arvelimme tämän johtuvan ennemminkin runsaasta ulkoilmasta kuin pienimuotoisesta ikääntymisestä.

Merkittävänä ongelmana luonnon tuntemisen opiskelussa on välittömän vuorovaikutuksen puuttuminen opettajiin, jolloin vaikkapa lintujen äänien havainnointi tai kasvien tunnistaminen saattaa mennä enemmän tai vähemmän arvailuksi (harakoille). Kevät on toki armollista opetteluaikaa meille aloittelijoille, sillä luonto monipuolistuu vaiheittain liki laji tai pari kerrallaan.

Entäpä minkälaisia erä- ja luontoihmisiä ELO 20 kurssin kaksikymmentä oppilasta mahtaa olla? Olipa maastossa liikkumisen ja ”eräilyn” kokemuksemme mikä tahansa, niin yhteistä näyttäisi olevan vahva joskin omannäköisemme suhde luontoon. Kahden viikon välein vaihtuvissa työryhmissä ehdimme tutustua ennen kesälomaa ainakin pintaraapaisuin liki kaikkiin kurssikavereihin, mikä on tietenkin hyvä asia.

Elokuussa (toivottavasti) alkava lähijakso maastojaksoineen näyttää kuitenkin syvällisemmin luonteemme ja ryhmätyötaitomme. Luultavammin ensimmäinen ilta leiriaskareilla ja yö teltassa kertoo meistä jo paljon enemmän - sitä odottaen.

Teksti ja kuva: Pertti, ELO 20