Talviretkeilysimulaatio

ELO19: Erä- ja luonto-opasopiskelijat suokenkäilemässä ja hiihtämässä

Etelä-Suomen talvi on, kuten Suomen kesästäkin on sanottu; lyhyt ja vähäluminen. Tämä on aiheuttanut erä- ja luonto-opasopiskelijoille omat ongelmansa ja vienyt opiskelun jonkinlaisen soveltamisen puolelle, sillä luontoalan ammattitutkintoon kuitenkin yhtä kaikki lukeutuvat erilaiset lumesta enemmän tai vähemmän riippuvaiset talvilajit, kuten lumikenkäily ja hiihtäminen.

Aikaisemmin ehdimme opiskella teoriaa Lumikenkäilyohjaaja-kurssilla. Lumikengät ovat alun alkaen vanhemmat kapistukset kuin sukset. Teoriapäivää piti tuolloin seurata päivän kestävä käytännön lumikenkäretki. Retkeä jouduttiin jostakin kumman syystä siirtämään ja saimme kuin saimmekin retken viimein toteutettua, mutta ohjelmassa oli joka tapauksessa suo- eikä suinkaan kaikkien innolla odottamaa lumikenkäilyä.

Suokenkäily osoittautui kuitenkin sekin antoisaksi ja antoi hyvin ilmi erilaisten lumikenkien ominaisuuksia. Varsinkin erilaisilla siteillä on lumikengissä suuri merkitys: kuinka hyvin ne saa kiristettyä vai jäävätkö omat kengät muljumaan siteissä; lähteekö lumikenkä heti jalasta, jos suo yrittää imaista sen kitusiinsa; vai jäätyvätkö siteet kiinni suon kosteuden takia retken aikana, jolloin niitä joutuu lämmittämään käsien sisässä ja nuotion ääressä, jotta ylipäätään saa lumikengät pois jaloistaan.

Suokenkäilyretken jälkeen meidät tutustutettiin Hyvinkään Suomiehen luontopolkuun, mutta maaston ja lumettomuuden takia jätimme lumikengät autoon ja lähdimme tutustumaan paikkaan jalkaisin. Polku sisälsi kiinnostavia ja hienosti tehtyjä taideteoksia, joista osa vaikutti siltä, kuin kyseessä olisi ollut hyppy jonkinlaiseen muinaisten luonnonkansojen maailmaan. Polku vei ensin soranottokuopan avaraa pohjaa pitkin, sitten nousi rinteelle puiden sekaan, tuli taas alas ja johdatti jälleen sykettä kohottavaa rinnettä pitkin ylös, puiden sekaan ja muinaisen meren rantaan pirunpellolle.

Hiihtopäivänä Hyvinkään lumitilanne oli edelleen melko olematon. Paikallistieto tiesi kuitenkin kertoa, että Jäähallin lähiympäristöön oli saatu lumitettua viidensadan metrin mittainen latu. Aamupäiväisen suksienhuoltamisen jälkeen suuntasimme metsäsuksinemme ja ahkioinemme Jäähallille ja aloimme purkaa tavaroita ja varusteita ulos autoista. Nyt saattoi kokeilla, kuinka hyvin metsäsuksien suomupohjat pitivät ylämäessä ja kuinka ne toisaalta toimivat alamäessä ahkiota vetäessä. Sen sijaan, että olisimme olleet laduntukkeena muille hiihtäjille, siirryimme alas kentälle ja siellä meitä odotti iso lumikasa ja lumitykin tarjoama ilmainen lumimyrskysimulaatio – ”Sveitsin Alpit”, kuten joku tulevista eräoppaistamme keksi kertoa.

Kaikki viime lähipäivät ovat olleet jollakin tavalla valmistelua ja harjoittelua tuleviin talvierätaitoja edelleen harjoittaviin ja syventäviin maastojaksoihin ja niiden koitoksiin: tulevalla viikolla helmikuun puolivälissä lähdemme metsäsuksin hiihtoretkeilemään Patvinsuon kansallispuistoon ja viimein maaliskuussa meitä odottelee talven kohokohtana Pallas-Yllästunturin kansallispuiston hiihtovaellus. Vaikka etelän sydäntalvi on mitä on, niin maaliskuun lopulla olemme varmasti koko ryhmänä saaneet hyvät tiedot ja taidot sekä vaelluskokemusta talviretkeilyn ja hiihtovaeltamisen saloista.

Riikka, ELO19