ELO19:
Kesäerätaitonäyttö ja maastojakso
Tiistaina
8.10. Hyrian erä- ja luonto-opasopiskelijoiden ELO19-ryhmän
jännityksentäyteinen aamu valkeni Lopella. Purkauduimme autoistamme ulos, asettelimme
ja säädimme rinkat selkiimme. Pääsimme hetimmiten tutkimaan karttoja,
kompasseja ja opastamaan toisiamme vuorotellen. Vuoden viimeinen maastojakso
oli alkamassa, eikä mikä tahansa maastojakso: meidän tulisi antaa näyttöjä
ryhmän opastamisessa, päivä- ja yösuunnistuksessa, esitellä
luonnontuntemustamme, pystyttää majoite ja valmistaa maastoruoka kouluttajiemme
valvovan silmän alla.
Jakauduimme kahteen eri ryhmään, kahden eri kouluttajan valvovan katseen alle. Ryhmät saivat ajallaan omat nimetkin: Hengenvaara Livsfara ja Lopen Uupuneet. Jokainen sai vuorollaan suunnistaa ja opastaa ryhmäänsä puolen päivän ajan ja samalla esitellä luonnontuntemustaan valitsemastaan aiheesta. Suunnistusrasteilla ei ollut varsinaisia paikan päälle vietyjä rasteja, vaan meidän tuli löytää tietty maanmerkki: yleensä se oli iso kivi, kukkula tai suppa. Patikkapäivät olivat melkeinpä työpäivän mittaisia ja työstä ne toisinaan kävivätkin, sillä kaikki eteneminen ei tapahtunut suinkaan helppokulkuisilla poluilla tai teillä.
Ensimmäisenä iltana majoittauduimme Pilkuttimen laavulle. Osa suoritti majoitusnäyttöään pystyttämällä teltan tai tarpin, kun taas osa jo varasi parhaat paikat nuotiopaikalta ja alkoi valmistaa päivällistä. Kuten syksyyn kuuluu, pimeä tuli nopeasti ja kaikki pääsivät kello kahdeksan maissa aloittamaan pimeäsuunnistusnäyttönsä. Rasteja oli neljä kappaletta ja niiden etsintään annettiin aikaa puolitoista tuntia. Myöhemmin joku kouluttajistamme sanoi, että ihan hyvä prosentti pääsi suunnistuksesta läpi. Toisilla kävi kuitenkin epäonnisemmin, sillä otsalamppujen kanssa tuli erinäisiä teknisiä vaikeuksia – koeta siinä sitten suunnistaa, pilkkopimeässä metsässä, ilman hyvää valaistusta.
Keskiviikkona 9.10. ryhmämme alkoi heräillä virkistävään ja raikkaaseen aamuun. Yön aikana oli ollut -4 astetta pakkasta. Aamupalan ja pakkaamisen jälkeen lähdimme taas jatkamaan opastamista ja näyttöjämme. Metsä oli kaunis kuuraisena, valkeana ja kimmeltävänä – etenkin, kun aurinko alkoi pikkuhiljaa kirkastaa ja lämmittää. Tiedossa oli pitkä patikkapäivä ja samana iltana annettaisi vielä näyttöjä maastoruokailusta ja viimeisetkin majoitusnäytöt. Karttoihin merkityt rastit olivat haastavia ja siitä syystä reitit vähintäänkin mielenkiintoisia, kun etenemisvauhti oli toisinaan metsäryteikössä rämpiessä 1-2 km/h. Päivästä kuitenkin selvittiin kunnialla ja illalla majoittauduimme Melkuttimen laavun ympäristöön.
Torstaina 10.10. oli viimeinen maastopäivä ja kaikki loputkin opiskelijat saivat opastaa ja antaa omat näyttönsä loppuun. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun kuulimme Lopen Uupuneissa, että Hengenvaara Livsfara -ryhmässä oli sattunut ensiaputapaus. Tapauksen johdosta lähdimme heti patikoimaan toisen ryhmän luokse ja odotimme yhdessä hyvän aikaa taksia, joka viimein tuli ja lähti viemään potilastamme ja opettajaamme terveyskeskukseen. Tilanne onneksi päättyi hyvin ja onnellisesti, mutta sai varmasti kaikki ajattelemaan, miten tapaturma-alttiita kukin olemme ja kuinka ennustamatta erilaisia tilanteita voi sattua. Me loput yhdistimme ryhmämme ja patikoimme vielä vajaan tunnin verran autoille ja lähdimme koululle varustehuoltoa tekemään.
Maastojakso oli jälleen kerran opettavainen ja ryhmässä on se hieno asia, miten jokainen voi oppia eri asioita ja näkökulmia toisiltaan. Metsän keskellä patikoiminen rinkka selässä on monipuolinen ja kokonaisvaltainen tapahtumasarja keholle ja mielelle. Se voi olla, että toisille se aikaansaa ennen kaikkea hyvää oloa ja antaa samalla kokonaisvaltaisesti voimauttavan ja rauhoittavan tunteen. Toisille tulee herkemmin fyysisiä rasittumia ja kipuja, minkä jälkeen henkisiä rasituksiakin voi olla ymmärrettävästi hankalampi kestää. Kesäerätaitonäyttö toi ryhmään selvästi jonkin verran jännitystä, mikä aikaansai paineensietokyvyn koettelua ja siedätystä. Jokainen varmasti oppi jotakin uutta itsestään ja toisistaan.
Tämä oli viimeinen tämänkaltainen päiviä ja öitä kestävä maastojaksomme tämän vuoden puolella. Seuraavina maastojaksoina ovat talviolosuhteiset jaksot ensi vuonna. Tähän mennessä meille on kertynyt paljon uusia tietoja ja taitoja paitsi erä- ja luonto-opastamisesta, niin myös itsestämme ja meitä ympäröivästä luonnosta. Aikoinaan muinaissuomalaiset elivät karhunvuoden mukaan: karhu meni syksyllä talvipesäänsä, ja kun karhu sitten kääntyi unissaan, siitä taittui talven selkä. Allekirjoittanut toivottaa kaikille hyvää loppusyksyä ja alkavaa talvea!
- Riikka, ELO19
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti