Metsäopetus

Tervehdys metsästä!

Uumon havaintometsä on metsäalan opiskelijoiden pelikenttää.

Opettajan johdolla harjoitellaan hakkuutekniikoita ja työturvallista toimintaa.

Tämän kokoluokan puista tulisi komea kurkihirsi mihin tahansa hirsirakennukseen!

Video Jari Hämäläinen

Terhi K. - Uumo tänään

Hyrian puutarha- ja tilamyymälä avautuu maanantaina 2.12

Ihanaa joulun tunnelmaa!

Osana Hyrian puutarha-alan perustutkintoa suoritin juuri tilojen ja tapahtumien koristelu- ja näyttelytoiminnan opintokokonaisuuden. Sain toimeksiannokseni Hyrian puutarhan pop-up -myymälän joulusomistuksen, mikä käytännössä tarkoitti kohdallani myymälän sisustuksen sekä näyteikkunoiden suunnittelun ja toteutuksen sopivan jouluisassa hengessä.

Löysin etsimäni inspiraation myymälän kirjavasta, luonnonläheisiä värejä yhdistelevästä tapetista. Samaiset sävyt, vaaleanharmaa, turkoosi ja pehmeän valkoinen, löytyvät myös tämän vuoden joulukukkien trendipaletista. Yhdistin väreihin vielä lämpimän burgundin luomaan syvyyttä, täyteläisyyttä ja juhlan tuntua.

Pyrin hyödyntämään paljon Hyrialta jo valmiiksi löytyvää rekvisiittaa kustannustehokkuuden maksimoimiseksi. Tällöin myös kierrätettävät, yhä uudelleen käytettävät materiaalit nousevat avainasemaan. Näyteikkuna on rakennettu miltei kokonaan myytävistä tuotteista, jolloin hävikkiä ei synny. 

Katseenvangitsijaksi valitsin pienehkön puunrungon, johon sidoin niin ikään myytäviksi tarkoitettuja valkoisia phalaenopsis-orkideoita. Halusin päivittää perinteisen joulukuusen 2010-luvulle, ja kun silmäni osuivat sopivaan puuhun, sain idean tähän moderniin joulupuuhun orkideoineen ja joulupalloineen. 

Pop-up -myymälän kokonaisuuden kruunaa Hyrian oppilastyönä kasvatetut joulutähdet.

Tunnelmallista joulunalusaikaa kaikille hyrialaisille!

Mika Arola

Tilamyymälä avautuu!

Lukemista

Hyrian koulutuslehti 2/2019 on ilmestynyt

Kansikuvatyttönä itseoikeutetusti meidän SM-mitalisti Sini!

Sisäsivulla myös juttua aiheesta. Ja lehdessä tuhdisti luettavaa Hyrian toiminnasta.

Hyrian koulutuslehti 2/2019

Talvi on hyvä aika opiskella

Terhi K. - Uumo tänään

Työpaikalla oppimassa

Riekkoja ja revontulia

Savukiehkurat kohoavat saunan piipusta kohti tähtien täplittämää taivasta. Tuli rätisee kiukaan pesässä. Avaan saunan oven ja astun ulos, lämmin höyry karkaa ovesta. Saunan terassi tuntuu viileältä paljaiden jalkojeni alla. Kohotan katseeni ylös ja koen taianomaisen tunteen. Vihreänsävyiset revontulet tanssivat ylläni korkeuksissa. Hetki on täynnä Lapin maagista taikaa - ihan kuin istuisin taivaanlaella tuliketun kanssa, joka hännällään on huiskinut pohjoiseen yöhön hohtavaa valoa. Erämaan hiljaisuus menee ihon alle, niin kaikkivoipainen se on. Olen Petsikkotunturissa Utsjoella, Kuninkaan Erän Ravdoskaidin tilalla.

Aamulla maa on kuurassa. On lokakuun neljäs 2019. Edellisellä viikolla satanut kymmensenttinen ensilumi on sulanut pois. Yöllä oli pakkasta, ovatkohan talvipukuun kietoutuneet riekot siirtyneet ylemmäs tunturiin? Luonto- ja eräopastyöharjoittelijana herään samaan kellonlyömään henkilökunnan kanssa. Viikon työharjoittelujaksoni tavoitteena on oppia kokonaisvaltaisesti metsästyspalvelun tuottamisesta asiakkaille. Olen nostanut haulikkoni olalle useampana päivänä sekä patikoinut oppaiden ja asiakkaiden kanssa tunturissa metsästyskoirien vainun perässä.

Asiakkaat saapuvat huoneistaan aamiaiselle kukin omaan tahtiin leppoisasti jutustellen. Eilisen päivän riekkojahdin tilanteita käydään läpi. Kahvin, tuoremehun, puuron, leivän, munien ja pekonin jälkeen asiakkaat valmistautuvat päivän riekkojahtiin. Neljä metsästyskoiraa oransseissa liiveissään pörräävät malttamattomina ja odottavat oppaiden lähtökäskyä. Kanalintukoira saattaa juosta 60 kilometriä siinä ajassa, kun ihminen patikoi 15 kilometriä. Asiakkaille valmistetaan retkieväät, jahdin turvallisuusasiat käydään läpi ja haulikot nostetaan olalle. 

Ammattitaitoisten oppaiden ja heidän metsästyskoiriensa tavoitteena on luoda asiakkaille otollisia ja turvallisia metsästystilanteita. Se, saadaanko riekon rintaa illallispöytään, on lopulta kiinni metsästäjien ampumataidoista. Kolmen ruokalajin illallisilla on riekon rintafileen lisäksi nautittu palsternakkakeittoa poromurulla, peuran ja hirven sisäfilettä, kuningasrapusalaattia, turskaa, kuusenkerkkää, punajuurta, suklaakakkua. Muun muassa näitä on Kuninkaan Erän toimitusjohtaja Veijo Kantanen loihtinut asiakkailleen.

Viikonloppuna en edellisten päivien tapaan lähde jahtiin oppimaan riekonmetsästyksen saloja. Suuntaan Kuninkaan Erän yrittäjä Lauri Kaivoluodon ja asiakkaiden mukana Pohjois-Norjan Jäämerelle Varanginvuonoon. Osallistumme kuningasrapusafarille norjalaisen kalastajan opastamana. Seuraamme, kun opas vetää rapumerran meren syvyyksistä aluksen lattialle. Pian aluksen lattialla käy kova kuhina ja kalske, kun pitkäsaksiset ja isokokoiset kuningasravut tutustuvat asiakkaiden saappaisiin. Täysimittaisista ravuista Lauri valmistaa asiakkaille herkulliset rapuvoileivät, pienemmät vapautetaan mereen kasvamaan. Asiakkaiden kalaonni täydentyy turskakaloilla, joista Veijo valmistaa illallispöytään maittavan aterian. 

Päiväretken jälkeen palaamme takaisin Ravdoskaidin tilalle. Norjan Nessebystä Petsikkoon ajaa parissa tunnissa. Päätien laidalla vaihdamme kulkuneuvomme maastokuosiseen ja isorenkaiseen maasturiin, jolla matkaamme viimeisen taipaleen tietöntä tunturimaastoa tilalle, missä saunan lempeät löylyt odottavat retkeilijöitä. Tunturitaival Laplander-maasturin kyydissä on eräelämys jo itsessään. 

Seuraavana päivänä Kuninkaan Erän asiakkaiden on aika lähteä kotimatkalle. Lauri kuljettaa asiakkaat Ivalon lentokentälle. Samaisen päivän iltalennolla saapuu seuraava metsästävien asiakkaiden joukko, jotka Lauri vastaanottaa henkilökohtaisesti. Asiakashuoneet on siivottu, petivaatteet vaihdettu ja tulisijat hohkaavat lämpöä. Tilan tuvan ruokailupöydässä valkoiset kruunukynttilät odottavat illallisvieraita.

Työharjoittelijan viikko kului nopeasti.  Monenlaisten askareiden kyljessä kulki mukana erämaan puhdas ilma, sen toverillinen hiljaisuus, mukava henkilökunta ja asiakkaat. Aamuvarhain ulkoilmaa haistellessani pyrähti kaverikseni kuukkeli. Sen ruosteenpunaiset siivet ja pyrstö hohtivat aamunkajossa kuin tuliketun hännän liekit taivaalla. Sen lentely muistuttaa revontulien pyöriviä liikkeitä. Lapin luonto luo outoa taikaa. Se ei ole vain uskomuksia, satua tai myyttejä. Se on täyttä totta.

Lämpimät kiitokset Veijolle ja Laurille elämysrikkaasta työharjoittelujaksosta! Annoitte minun osallistua, oppia, epäonnistua ja kysyä. Asiakkaiden, henkilökunnan ja työharjoittelijan hyvinvoinnista pidettiin hyvää huolta. Teillä oli hyvä olla.

Teksti ja kuvat luonto- ja eräopasopiskelija Anniina Laitala 

Hyvinkään Hyria

Opiskelijat maastossa näyttöä antamassa

ELO19: Kesäerätaitonäyttö ja maastojakso

Tiistaina 8.10. Hyrian erä- ja luonto-opasopiskelijoiden ELO19-ryhmän jännityksentäyteinen aamu valkeni Lopella. Purkauduimme autoistamme ulos, asettelimme ja säädimme rinkat selkiimme. Pääsimme hetimmiten tutkimaan karttoja, kompasseja ja opastamaan toisiamme vuorotellen. Vuoden viimeinen maastojakso oli alkamassa, eikä mikä tahansa maastojakso: meidän tulisi antaa näyttöjä ryhmän opastamisessa, päivä- ja yösuunnistuksessa, esitellä luonnontuntemustamme, pystyttää majoite ja valmistaa maastoruoka kouluttajiemme valvovan silmän alla.

Jakauduimme kahteen eri ryhmään, kahden eri kouluttajan valvovan katseen alle. Ryhmät saivat ajallaan omat nimetkin: Hengenvaara Livsfara ja Lopen Uupuneet. Jokainen sai vuorollaan suunnistaa ja opastaa ryhmäänsä puolen päivän ajan ja samalla esitellä luonnontuntemustaan valitsemastaan aiheesta. Suunnistusrasteilla ei ollut varsinaisia paikan päälle vietyjä rasteja, vaan meidän tuli löytää tietty maanmerkki: yleensä se oli iso kivi, kukkula tai suppa. Patikkapäivät olivat melkeinpä työpäivän mittaisia ja työstä ne toisinaan kävivätkin, sillä kaikki eteneminen ei tapahtunut suinkaan helppokulkuisilla poluilla tai teillä.

Ensimmäisenä iltana majoittauduimme Pilkuttimen laavulle. Osa suoritti majoitusnäyttöään pystyttämällä teltan tai tarpin, kun taas osa jo varasi parhaat paikat nuotiopaikalta ja alkoi valmistaa päivällistä. Kuten syksyyn kuuluu, pimeä tuli nopeasti ja kaikki pääsivät kello kahdeksan maissa aloittamaan pimeäsuunnistusnäyttönsä. Rasteja oli neljä kappaletta ja niiden etsintään annettiin aikaa puolitoista tuntia. Myöhemmin joku kouluttajistamme sanoi, että ihan hyvä prosentti pääsi suunnistuksesta läpi. Toisilla kävi kuitenkin epäonnisemmin, sillä otsalamppujen kanssa tuli erinäisiä teknisiä vaikeuksia – koeta siinä sitten suunnistaa, pilkkopimeässä metsässä, ilman hyvää valaistusta.

Keskiviikkona 9.10. ryhmämme alkoi heräillä virkistävään ja raikkaaseen aamuun. Yön aikana oli ollut -4 astetta pakkasta. Aamupalan ja pakkaamisen jälkeen lähdimme taas jatkamaan opastamista ja näyttöjämme. Metsä oli kaunis kuuraisena, valkeana ja kimmeltävänä – etenkin, kun aurinko alkoi pikkuhiljaa kirkastaa ja lämmittää. Tiedossa oli pitkä patikkapäivä ja samana iltana annettaisi vielä näyttöjä maastoruokailusta ja viimeisetkin majoitusnäytöt. Karttoihin merkityt rastit olivat haastavia ja siitä syystä reitit vähintäänkin mielenkiintoisia, kun etenemisvauhti oli toisinaan metsäryteikössä rämpiessä 1-2 km/h. Päivästä kuitenkin selvittiin kunnialla ja illalla majoittauduimme Melkuttimen laavun ympäristöön.

Torstaina 10.10. oli viimeinen maastopäivä ja kaikki loputkin opiskelijat saivat opastaa ja antaa omat näyttönsä loppuun. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun kuulimme Lopen Uupuneissa, että Hengenvaara Livsfara -ryhmässä oli sattunut ensiaputapaus. Tapauksen johdosta lähdimme heti patikoimaan toisen ryhmän luokse ja odotimme yhdessä hyvän aikaa taksia, joka viimein tuli ja lähti viemään potilastamme ja opettajaamme terveyskeskukseen. Tilanne onneksi päättyi hyvin ja onnellisesti, mutta sai varmasti kaikki ajattelemaan, miten tapaturma-alttiita kukin olemme ja kuinka ennustamatta erilaisia tilanteita voi sattua. Me loput yhdistimme ryhmämme ja patikoimme vielä vajaan tunnin verran autoille ja lähdimme koululle varustehuoltoa tekemään.

Maastojakso oli jälleen kerran opettavainen ja ryhmässä on se hieno asia, miten jokainen voi oppia eri asioita ja näkökulmia toisiltaan. Metsän keskellä patikoiminen rinkka selässä on monipuolinen ja kokonaisvaltainen tapahtumasarja keholle ja mielelle. Se voi olla, että toisille se aikaansaa ennen kaikkea hyvää oloa ja antaa samalla kokonaisvaltaisesti voimauttavan ja rauhoittavan tunteen. Toisille tulee herkemmin fyysisiä rasittumia ja kipuja, minkä jälkeen henkisiä rasituksiakin voi olla ymmärrettävästi hankalampi kestää. Kesäerätaitonäyttö toi ryhmään selvästi jonkin verran jännitystä, mikä aikaansai paineensietokyvyn koettelua ja siedätystä. Jokainen varmasti oppi jotakin uutta itsestään ja toisistaan.

Tämä oli viimeinen tämänkaltainen päiviä ja öitä kestävä maastojaksomme tämän vuoden puolella. Seuraavina maastojaksoina ovat talviolosuhteiset jaksot ensi vuonna. Tähän mennessä meille on kertynyt paljon uusia tietoja ja taitoja paitsi erä- ja luonto-opastamisesta, niin myös itsestämme ja meitä ympäröivästä luonnosta. Aikoinaan muinaissuomalaiset elivät karhunvuoden mukaan: karhu meni syksyllä talvipesäänsä, ja kun karhu sitten kääntyi unissaan, siitä taittui talven selkä. Allekirjoittanut toivottaa kaikille hyvää loppusyksyä ja alkavaa talvea!

- Riikka, ELO19

Opiskelijaelämää

Omia rajoja etsimässä Usmin metsävaelluksella

Viides maastojaksomme alkoi tiistaina 17.9 totutusti punaiselta tuvalta. Rinkat täyttivät tuvan seinustat ja oven suussa olevat penkit. Ilmassa oli jännitystä, kun kävimme Johannan kanssa läpi turvallisuussuunnitelman. Oli alkamassa tähän astisen opiskelumme fyysisesti ja psyykkisesti vaativin maastojakso.

Käytyämme turvallisuusasiat läpi ja pakattuamme puhelimemme papereihin ja muovipusseihin, lähdimme varastolle hakemaan yhteisiä tarvikkeita. Mukaan lähti kirveitä, sahoja, sammutuspeitteitä, patahanskoja, pakkeja, tarppeja, alustoja ja narua. Sitten vielä rinkkojen lopullinen pakkaus ja punnitus. Rinkkojen painot vaihtelivat neljästätoista kilosta kuuteentoista kiloon. Lopulta seisoimme rinkat selässä valmiina lähtöön kuin tinasotamiehet.

Johannan johdolla tarvoimme Lapinmäen lähellä olevalle laavulle, jossa aina yhtä aurinkoinen Laura meitä jo odotti kalakeittoainesten kanssa. Ensimmäinen tehtävämme oli kalakeiton tekeminen avotulella pareittain. Keiton teko onnistui kaikilta loistavasti ja syötyämme lähdimme pareittain kohti päivän rasteja ja illan majoituspaikkaa Tiikerinsuolla.

Rasteilta, joita oli kaksitoista, saimme erilaisia hyödyllisiä tulentekoon liittyviä apuja. Rastinimistä pystyi jo päättelemään, mitä oli tulossa. Kaikkia rasteja ei kukaan pareista ehtinyt kiertää, mutta useita rasteja kuitenkin ja tuohet, stidit, turkan biitit sekä tervakset olivat majoituspaikalla tarpeen nuotion sytyttämisessä kosteassa metsässä. Matkaa keittolaavulta yöpymispaikalle Tiikerinsuolle kertyi rasteista ja reiteistä riippuen parikymmentä kilometriä.

 Tiikerinsuolla parit pystyttivät reippaasti tarppinsa ja sytyttivät nuotiot metsästä löytyneistä puista. Ruokailun ja hetken levon jälkeen olikin sitten vuorossa ensimmäinen yösuunnistus. Otsavalot keikkuen marssimme autolle, josta saimme kartat ja rastimääreet. Pimeä, sateinen metsä oli melko pelottava ja väsymyksen painaessa moni koki rastireitit turhan haastaviksi. Kaikki kuitenkin löysivät metsästä pois tunnin tarpomisen jälkeen ja rastejakin löydettiin. 

Seuraavana aamuna nuotiot sytyttettiin, aamupuurot keitettiin avotulella ja nautittiin pakeista, tarpit purettiin ja rinkat pakattiin lähtökuntoon. Uudet kartat ja rastit annettiin käteen ja eikun menoksi. Puolen päivän aikaa klo 12.00-14.00 piti olla Piilolammilla lounaspisteellä. Sitä ennen parit ehtivät vauhdista riippuen kiertää osan annetuista yhdestätoista rastista. Piilolammilla meitä odotti ihana yllätys. Laura ja Johanna olivat tehneet lettutaikinat ja saimme paistaa itsellemme omien eväitten lisäksi letut. Kyytipojaksi oli valittavissa hilloa, sokeria ja hunajaa. Ai että maistui hyvälle!

Piilolammilta parit jatkoivat rastien metsästystä ja puoli kuuden aikoihin kaikki olivat jälleen Tiikerinsuon majoituspaikassa pystyttämässä tarppejaan, sytyttämässä nuotioita ja valmistautumassa päivällisen jälkeen yösuunnistus numero kahteen. Yösuunnistus sujui jo kaikilta paremmin ja rasteja löytyi enemmän. Viimein pääsimme iltapalalle ja omaan tarppiin nukkumaan.

Molemmat yöt olivat kylmiä ja aamulla oli herätessämme pakkasta. Makuupussin lämmöstä oli haastavaa hypätä kylmiin vaellushousuihin ja hampaat sekä ikenet paukkuivat hammaspesua tehdessä jäätävällä vedellä purskuteltaessa. Pian lämpö kuitenkin palasi jäseniin, kun purimme taas tarppimme ja pakkasimme tavarat. Laavulla Laura ja johanna jo odottelivat nuotion ääressä. Ne onnekkaat, jotka olivat ehtineet ylimääräisille rasteille, saivat lipukkeita vastaan puuroa, kanamunia, leipiä jne. kouluttajien toimesta. Muut saivat tyytyä omiin eväisiin. Tunnelma oli hyvä ja kaikilla jo taisi ajatukset karata iltaan ja omaan kotiin. Vielä tämän päivän rutistus ja sitten kotiin saunomaan, syömään ja omaan sänkyyn nukkumaan.

Kahdeksalta lähdimme yksitellen seitsemän rastipisteen reitille kohti opistoa. Aurinko pilkahteli välillä ja pakkashuurteinen metsä oli valtavan kaunis. Tapasimme toisiamme rastipisteillä, mutta jokaisella oli oma suunnistuksensa, eikä peesailua tapahtunut. Vihoviimeisellä rastipisteellä meitä odotti Johanna, joka laittoi meidät heti hommiin. Ananaspurkit ensin tyhjiksi (ananakset mahaan) ja sitten naputtelemaan rautanaulojen avulla reikiä purkkeihin, joista piti tehdä risukeittimet. Naulojen ja leikkurien avulla saimme kuin saimmekin purkit risukeittimiksi ja pian kaikilla paloi tulet purkissa ja pakit olivat tulilla vedenkeittotarkoituksessa. Syötyämme jatkoimme pareittain matkaa kohti Palstojentietä.

Jo kaukaa näimme Jennin ja kanootit tien varressa. Ei muuta kuin kanootti peräkärrystä alas ja Vantaanjokeen. Rinkat laitoimme isoihin jätesäkkeihin, pelastusliivit päällemme ja niin alkoi viimeinen ponnistuksemme kohti opistoa, 3,5 km melontaa. Melonta tuntui ihanalta. Väsyneet jalat saivat levätä. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja jokireitti oli kaunis. Tosin matkalla oli muutama kiperä haaste. Veden pinnan ollessa alhaalla, kivet paikka paikoin toivat lisähaastetta matkaan sekä joen yli kaatuneet puut. Tunnin melonnan jälkeen rantauduimme opistolle. Nostimme kanootit maalle, putsasimme ne ja veimme peräkärryyn. Sitten varastolle tarvikkeiden palautukseen ja lopulta nuotiopaikalle palautekeskusteluun.

Olimme varmasti kaikki väsyneitä ja kaikkemme antaneita. 

Matkaa rinkka selässä kertyi kuitenkin yli neljäkymmentä kilometriä kolmen päivän aikana. Lisäksi teimme tulia märässä metsässä, valmistimme ruokamme avotulella, suunnistimme päivällä ja yöllä ja nukuimme vaihtelevalla menetyksellä yllättävänkin kylmässä ilmassa. Päällimmäisenä tunteena oli kuitenkin kaikilla ilo. Selvisimme! Hyvä me!

Anne Myyryläinen elo19

Henkilökunta

Tikusta asiaa

Aulanko - kansallismaisema

Lähdimmepä tässä päivänä muutamana Uumon porukalla Aulangolle asti puhumaan puuta heinää. Kirjaimellisesti. Sillä saimme iltapäivän aikana metsäopettajaltamme Heikiltä aivan loistavan asiantuntevaa ja elävästi esitettyä tietoa alueen puustosta, kasvilajistosta ja historiasta.

Ensimmäinen pysähdys oli n. 50 m päässä parkkipaikalta ja käsitteli alueen historiaa, metsänhoitoa ja lajistoa

Edessä korkea vaalea Katsura ja takana kelta-punainen Euroopan sorvarin pensas

Kuljimme parin tunnin kierroksen, mikä tarkoittaa että saimme karkean pintaraapaisun siitä mitä kaikkea alueelta löytyy. 

Oli mitä parhain viileä, mutta aurinkoinen syyspäivä ja puut olivat kukin lajilleen tyypillisesti joko aloittelemassa tai lopettelemassa ruskaa. 

Näimme matkan varrella myös monia erikoisuuksia ja kummallisuuksia, jotka olisivat tyystin jääneet huomaamatta ilman loistavaa opastamme.

Reissu sisälsi myös pikamatkan Brittiläiseen Kolumbiaan, jonne siirtyminen tuli pienenä yllätyksenä, kun Heikki vain harppasi asfaltoidulta tieltä vasemmalle ja lähti etenemään pusikon sekaan. 

Seurasimme perässä ja pienen matkan päästä löytyikin aivan ainutlaatuinen puukokemus! Jättituijat olivat liki 30 m pitkiä ja ikää näillä kavereilla on heti se 150 vuotta. Maa puiden alla oli paljas ja tuoksu hyvin erikoinen sekoitus pihkaa, maata ja jotain määrittämätöntä...

Tässä uniikissa ympäristössä viihdyimme pitkän tovin ja keskustelu lähti suorastaan lentoon. Yllättäen huomasimme että puiden katveessa tuli pidettyä osastonkokous aiheesta markkinointi ja Uumon historian dokumentointi.

Jättituijien juurella oli omanlaisensa maailma

Puronylitystehtävän jälkeen etenimme tietä ja polkuja pitkin näköalapaikalle ja -tornille. Ne ovat kyllä nimensä veroiset!! Kansallismaisema. Ja syystä.

Tornin huipun näkymiä

Ähäskutti. Ahkera kuvaajamme Kirsi tuli ikuistettua edes joihinkin kuviin.

Tässä vierekkäin "tissikuusi" ja vanhan männyn kilpikaarnainen tyvirunko.

Tyylinsä kullakin.

Puustoretken jälkeen suuntasimme Hämeenlinnaan syömään! Sillä nälkä oli jo aivan hirmuinen. Pöytävarauksen ja etukäteen tilattujen annosten siivittämänä saimme ruuat eteemme ilman suurempia viivytyksiä ja hetken aikaa tämäkin porukka oli hiljaa. Pahimman nälän kaikottua pulina jatkui kotimatkalla entiseen malliin. Olipa mahtava päivä kaikkineen! Upeat maisemat, hieno ilma, loistavaa seuraa ja erittäin kiinnostavaa tietoa alueesta ja puista. 
Kiitos Heikki ja muut!

Terhi K. - Uumo tänään

Ympäristönhoito

Uumolla tehdään konkreettista vesiensuojelutyötä

koulutila mukana kipsiprojektissa

Hyrian ajankohtaisia uutisia - Maaseutuopisto vähentää fosforin valumista vesistöihin

Vantaanjoki

Koulutilan mailla virtaa pitkä pätkä Vantaanjokea. Iso osa pelloistamme on Vantaanjoen rannassa tai sen valuma-alueella ja osa on lisäksi pohjavesialueella. Peltoviljelyn suunnittelussa ja toteutuksessa on käytössä ympäristötukiehtojen mukaiset toimenpiteet ja sen lisäksi jokivarsien ylläpito- ja kehittämissuunnittelua tehdään jatkuvasti muustakin kuin viljelyn näkökulmasta. Metsäopetukselle ne ovat erittäin hyviä sekä haastavia kohteita ja ympäristöpuolen opiskelijat saavat hioa taitojaan ohjatusti koulutilan mailla.

John Nurmisen Säätiöllä on meneillään kipsihanke, jolla on konkreettisia fosforin huuhtoutumista vähentäviä vaikutuksia vesistöihin. Koulutilan mailla on noin 13 hehtaaria ehdot täyttävää peltoa, joten oli ilman muuta selvää että lähdemme mukaan hankkeeseen.

John Nurmisen Säätiö - Vantaanjoen kipsihankkeen sivut

Kipsikuorma toimitettiin syyskuun lopulla ja urakoija kävi pari tuntia pyörähtämässä pellolla heittäen sen levälleen.

Kipsin levitti Uudenmaan Koneurakointi

Topin kuvaama Kipsinlevitysvideo

Kuvat Topi Mustonen, Uudenmaan koneurakointi Oy ja Hyria koulutus

Terhi K. - Uumo tänään

Opiskelijan arkea

ELO19 pyöräretki

Houtskarista Kustaviin

Heräsimme aamulla aurinkoisessa Houtskarin saaristokoulussa. Olimme sopineet, että aloitamme aamun rauhallisesti ja vasta puoli kahdeksalta marssimme valmiille aamupalalle. Vielä mitä!? Kun me oppaat saimme silmämme auki puoli seitsemän aikaan, oli telttakylä lähestulkoon purettu ja asiakkaat valmiina päivän koitoksiin. Oli ihana nauttia aamiaista, jonka emäntä oli loihtinut meille aurinkoiseen aamiaishuoneeseen: tuoreita sämpylöitä, puuroa, kananmunia, kahvia...

Opasryhmämme, Anniina, Silja, Timo ja Anne, kihisi innosta ja jännityksestä. Vedimme päällemme keltaiset paidat ja naamamme loistivat kuin Naantalin auringot. Työnjakomme oli selvä ja kaikki olivat tehtäviensä tasalla.

Aamupalan ja varusteiden pakkaamisen jälkeen kokoonnuimme lähtöpaikkaan aamujumppaa varten. Annen johdolla venyttelimme pyöräilystä ja nukkumisesta jäykät rankamme joustaviksi, unohtamatta jalkoja ja käsiä.

Ennen lähtöä jaoimme kaikille Olmo-pyöräilylippikset. Se viimeistään nosti hymyn vaativammankin asiakkaan kasvoille. Sitten yhteiskuva, Timo-oppaan napakat turvaohjeet ja matkaan kohti Hyppeistä Silja-oppaan perässä. Timo tarttui huoltoauton rattiin ja ajeli rauhallisesti perässämme.

Saaristokoulu-Hyppeis-Roslax

Päivän taitettava matka aloitettiin rauhallisesti idyllistäkin idyllisemmissä Houtskärin saaristomaisemissa. Ensimmäinen kohteemme oli Borgbergin lintutorni, josta aukesivat näkymät (ainakin kirkkaalla säällä) aina Ahvenanmaan alueelle asti. 

Borgbergin lintutorni

Saatuamme tornissa keuhkomme täyteen raikasta meri-ilmaa, annoimme pyörien rullata kevyesti Hyppeisiin, pieneen ja autenttiseen saaristolaiskylään, jossa saimme vastaamme ainoastaan muutaman määkivän lampaan. Aika tuntui pysähtyneen. Hyppeisistä poikkesimme metsään mutkittelevalle, joitakin asiakkaita epäilyttävälle hiekkatielle, joka johti meidät muinaishautojen luo. Jos tunnelma kylässä oli pysähtynyt ja rauhallinen, niin se oli vasta alkua sille metsän hiljaisuudelle, jota hautojen luona saimme kokea. Auringon säteillessä kultaisena puiden lomasta oli hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään muinaisten ihmisten elämää saarella.

Jottei liian alhainen kahvin ja sokerin määrä veressä pääse etenkään aamutuimaan yllättämään, niin pysähdyimme vielä Hyppeisten Värdhusin kahvilaan nauttimaan auringon lämmöstä ja veden liplatuksesta. Vaikka kahvilan aukioloa oltiin tarkastettu useaan otteeseen erinäisistä digitaalisista kanavista, niin tämä reissu opetti meille ainakin sen, että aina parempi soittaa. Puhelimella. Suoraan sille palveluntarjoajalle. Ainakin saaristossa, kun ihmismäärät kesäsesongin loppuessa hiipuvat, niin yrittäjätkin vähentävät samassa tahdissa toimintaansa. Ja niinhän se oli käynyt meidänkin kahvilan kohdalla, mutta pitäjä onneksi huomasi pihalla poukkoilevan pyöräporukan ja riensi paikalle hätiin.

Roslax-Gullvivan

Idyllisen Hyppein jälkeen pääsimme lepuuttamaan jalkojamme M/S Satava -lautalle. Lauttamatka kesti yli kaksi tuntia, joten kaikilla oli riittävästi aikaa nauttia lounasta, ottaa päiväunet, nauttia kannella merellisistä näkymistä ja merilinnuista sekä kuunnella meidän oppaiden ohjelmanumerot sisätiloissa lautan moottoreiden jyskeessä. Anne kertoili maantiepyöräilystä urheilulajina, Anniina ja Silja antoivat asiakkaille kunnon tietopläjäyksen saariston sääolosuhteista. Viimeiseksi kuultiin ote Ulla-Leena Lundbergin kirjasta Jää ja kuunneltiin aina yhtä ihana Myrskyluodon Maija, tällä kertaa Valtteri Torikan ja Maria Ylipään versiona.

Kun lautta saapui Torsholmaan, lähdimme “Tour de Brändölle” Annen johdolla, Anniinan ajaessa huoltoautoa. Tuuli oli myötäinen, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja merelliset näköalat olivat kerrassaan mahtavat. Pysähtelimme muutaman kerran ottamaan valokuvia ja kerran näimme merikotkan liitelevän päämme päällä kuin tilauksesta. Pyörähdimme myös katsomassa Brändön kirkkoa, joka on rakennettu 1740-luvun lopussa.

Vauhtimme oli rauhallinen ja saavuimme Gullvivanin kahvilaan aikataulussa iltapäiväkahveille. Kahvin jälkeen Anne hyppäsi huoltoauton puikkoihin ja Anniina alkoi luotsaamaan retkeilijöitä kohti Långön satamaa, jossa koimme opaspäivämme suurimman järkytyksen.

Gullvivanin kahvila - Långön satama

Gullvivanin kahvila Brändössä oli jo suljettu kesän turistit palvelleena, mutta kahvila avattiin meille varta vasten. Anniina soitti edellisenä päivänä kahvilaan ja kysyi, josko pyöräilijöille tarjoutuisi mahdollisuus päiväkahvin ja pullan ostoon. Ja onnistuihan se - mainiota palvelua! Gullvianin kahvilasta oli noin 10 kilometrin matka Långön satamaan. Brändö on kuuluisa upeista maisemistaan, erityisesti silloin, kuin meri liplattaa autotien molemmin puolin. Anniina-oppaan tarkoituksena oli rauhaisa pyöräily maisemista nauttien kohti satamaa, mutta vauhti kasvoikin välillä niin nopeaksi, että saavuimme satamaan reilusti ennen lähtöaikaa.

Siirrytään tuohon järkytykseen...

Saapuessamme Långön satamaan varmistimme lautan kuskilta, että meneehän lautta Vuosnaisiin. Meille vastattiin ruotsiksi, että ei mene Vuosnaisiin vaan Osnäsiin. Olimme kauhuissamme siitä, että olimme saapuneet väärään satamaan. Oppaiden aivoissa surisi jo vaihtoehtoisen reitin suunnittelu, jotta pääsy Vuosnaisiin onnistuisi vielä saman päivän aikana. Noh, hetken juteltuamme kuskin kanssa på svenska, ymmärsimme sen, että Vuosnainen on ruotsiksi Osnäs. Huoahdimme helpotuksesta ja selvensimme myös asiakkaillemme, että oikeassa satamassa ollaan, kuten pitikin. Ja Vuosnainen on ruotsiksi Osnäs. Muutkin paikannimet kannattaa opetella suomen lisäksi ruotsiksi. Näin säästytään turhilta järkytyksiltä. Lauttamatka meni leppoisasti levähdellen. Vuosnaisten satamaan saapuessamme Timo otti vuorostaan oppaan vastuun. 

Vuosnainen - Lootholma

Aurinkoisessa säässä pyöräletka lähti Vuosnaisten satamasta polkien kohti Vartsalan lossia Timon johdolla. Matka joutui arvioitua nopeammin ja retkeilijöille jäi aikaa tunnistaa lintuja ja kasveja satamassa. Lossin tultua huomasimme, ettei ruuhkaa ollut, kaksi autoa meidän lisäksemme. Saavuimme Kustavin satamaan ja viimeisen nousun jälkeen uudella pyörätiellä kaupan valomainos piirtyi näkökenttään ja oli halukkaille iltapalan hankinnan mahdollisuus. Vielä 10 min pyöräilyä ja päiväretki oli suoritettu. Majoittuminen tapahtui ripeästi ja suihku virkisti Lootholman leirintäalueella. Vielä palautekeskustelu ja nukkumaan, niin päivän väsymys oli poispyyhkäisy.

Teksti ja kuvat ELO19 Timo Kymäläinen, Anne Myyryläinen, Silja Lavonen ja Anniina Laitala

Tapahtumat

Uumo mediassa

Meillä kävi vieraita

Sivistan uutishuoneen juttu Uumolta

Sivistan Twiitti Uumon vierailusta

Sivista kotisivu

Terhi K. - Uumo tänään