Opiskelijaelämää

Omia rajoja etsimässä Usmin metsävaelluksella

Viides maastojaksomme alkoi tiistaina 17.9 totutusti punaiselta tuvalta. Rinkat täyttivät tuvan seinustat ja oven suussa olevat penkit. Ilmassa oli jännitystä, kun kävimme Johannan kanssa läpi turvallisuussuunnitelman. Oli alkamassa tähän astisen opiskelumme fyysisesti ja psyykkisesti vaativin maastojakso.

Käytyämme turvallisuusasiat läpi ja pakattuamme puhelimemme papereihin ja muovipusseihin, lähdimme varastolle hakemaan yhteisiä tarvikkeita. Mukaan lähti kirveitä, sahoja, sammutuspeitteitä, patahanskoja, pakkeja, tarppeja, alustoja ja narua. Sitten vielä rinkkojen lopullinen pakkaus ja punnitus. Rinkkojen painot vaihtelivat neljästätoista kilosta kuuteentoista kiloon. Lopulta seisoimme rinkat selässä valmiina lähtöön kuin tinasotamiehet.

Johannan johdolla tarvoimme Lapinmäen lähellä olevalle laavulle, jossa aina yhtä aurinkoinen Laura meitä jo odotti kalakeittoainesten kanssa. Ensimmäinen tehtävämme oli kalakeiton tekeminen avotulella pareittain. Keiton teko onnistui kaikilta loistavasti ja syötyämme lähdimme pareittain kohti päivän rasteja ja illan majoituspaikkaa Tiikerinsuolla.

Rasteilta, joita oli kaksitoista, saimme erilaisia hyödyllisiä tulentekoon liittyviä apuja. Rastinimistä pystyi jo päättelemään, mitä oli tulossa. Kaikkia rasteja ei kukaan pareista ehtinyt kiertää, mutta useita rasteja kuitenkin ja tuohet, stidit, turkan biitit sekä tervakset olivat majoituspaikalla tarpeen nuotion sytyttämisessä kosteassa metsässä. Matkaa keittolaavulta yöpymispaikalle Tiikerinsuolle kertyi rasteista ja reiteistä riippuen parikymmentä kilometriä.

 Tiikerinsuolla parit pystyttivät reippaasti tarppinsa ja sytyttivät nuotiot metsästä löytyneistä puista. Ruokailun ja hetken levon jälkeen olikin sitten vuorossa ensimmäinen yösuunnistus. Otsavalot keikkuen marssimme autolle, josta saimme kartat ja rastimääreet. Pimeä, sateinen metsä oli melko pelottava ja väsymyksen painaessa moni koki rastireitit turhan haastaviksi. Kaikki kuitenkin löysivät metsästä pois tunnin tarpomisen jälkeen ja rastejakin löydettiin. 

Seuraavana aamuna nuotiot sytyttettiin, aamupuurot keitettiin avotulella ja nautittiin pakeista, tarpit purettiin ja rinkat pakattiin lähtökuntoon. Uudet kartat ja rastit annettiin käteen ja eikun menoksi. Puolen päivän aikaa klo 12.00-14.00 piti olla Piilolammilla lounaspisteellä. Sitä ennen parit ehtivät vauhdista riippuen kiertää osan annetuista yhdestätoista rastista. Piilolammilla meitä odotti ihana yllätys. Laura ja Johanna olivat tehneet lettutaikinat ja saimme paistaa itsellemme omien eväitten lisäksi letut. Kyytipojaksi oli valittavissa hilloa, sokeria ja hunajaa. Ai että maistui hyvälle!

Piilolammilta parit jatkoivat rastien metsästystä ja puoli kuuden aikoihin kaikki olivat jälleen Tiikerinsuon majoituspaikassa pystyttämässä tarppejaan, sytyttämässä nuotioita ja valmistautumassa päivällisen jälkeen yösuunnistus numero kahteen. Yösuunnistus sujui jo kaikilta paremmin ja rasteja löytyi enemmän. Viimein pääsimme iltapalalle ja omaan tarppiin nukkumaan.

Molemmat yöt olivat kylmiä ja aamulla oli herätessämme pakkasta. Makuupussin lämmöstä oli haastavaa hypätä kylmiin vaellushousuihin ja hampaat sekä ikenet paukkuivat hammaspesua tehdessä jäätävällä vedellä purskuteltaessa. Pian lämpö kuitenkin palasi jäseniin, kun purimme taas tarppimme ja pakkasimme tavarat. Laavulla Laura ja johanna jo odottelivat nuotion ääressä. Ne onnekkaat, jotka olivat ehtineet ylimääräisille rasteille, saivat lipukkeita vastaan puuroa, kanamunia, leipiä jne. kouluttajien toimesta. Muut saivat tyytyä omiin eväisiin. Tunnelma oli hyvä ja kaikilla jo taisi ajatukset karata iltaan ja omaan kotiin. Vielä tämän päivän rutistus ja sitten kotiin saunomaan, syömään ja omaan sänkyyn nukkumaan.

Kahdeksalta lähdimme yksitellen seitsemän rastipisteen reitille kohti opistoa. Aurinko pilkahteli välillä ja pakkashuurteinen metsä oli valtavan kaunis. Tapasimme toisiamme rastipisteillä, mutta jokaisella oli oma suunnistuksensa, eikä peesailua tapahtunut. Vihoviimeisellä rastipisteellä meitä odotti Johanna, joka laittoi meidät heti hommiin. Ananaspurkit ensin tyhjiksi (ananakset mahaan) ja sitten naputtelemaan rautanaulojen avulla reikiä purkkeihin, joista piti tehdä risukeittimet. Naulojen ja leikkurien avulla saimme kuin saimmekin purkit risukeittimiksi ja pian kaikilla paloi tulet purkissa ja pakit olivat tulilla vedenkeittotarkoituksessa. Syötyämme jatkoimme pareittain matkaa kohti Palstojentietä.

Jo kaukaa näimme Jennin ja kanootit tien varressa. Ei muuta kuin kanootti peräkärrystä alas ja Vantaanjokeen. Rinkat laitoimme isoihin jätesäkkeihin, pelastusliivit päällemme ja niin alkoi viimeinen ponnistuksemme kohti opistoa, 3,5 km melontaa. Melonta tuntui ihanalta. Väsyneet jalat saivat levätä. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja jokireitti oli kaunis. Tosin matkalla oli muutama kiperä haaste. Veden pinnan ollessa alhaalla, kivet paikka paikoin toivat lisähaastetta matkaan sekä joen yli kaatuneet puut. Tunnin melonnan jälkeen rantauduimme opistolle. Nostimme kanootit maalle, putsasimme ne ja veimme peräkärryyn. Sitten varastolle tarvikkeiden palautukseen ja lopulta nuotiopaikalle palautekeskusteluun.

Olimme varmasti kaikki väsyneitä ja kaikkemme antaneita. 

Matkaa rinkka selässä kertyi kuitenkin yli neljäkymmentä kilometriä kolmen päivän aikana. Lisäksi teimme tulia märässä metsässä, valmistimme ruokamme avotulella, suunnistimme päivällä ja yöllä ja nukuimme vaihtelevalla menetyksellä yllättävänkin kylmässä ilmassa. Päällimmäisenä tunteena oli kuitenkin kaikilla ilo. Selvisimme! Hyvä me!

Anne Myyryläinen elo19