Opiskelijanäkökulma
ELO19 ENSIAPUKURSSI I      24.-25.04.2019
Kouluttaja Sari Ala-Saari

Kurssimme alkuun meille oli suunniteltu EA-1 kurssi, joka toteutettiin ”punaisen tuvan” ympäristössä. Keväinen aurinko oli molempina päivinä suosiollinen ja se mahdollisti meille erittäin D-vitamiinipitoisen koulutuksen toteutuksen molempina päivinä ulkosalla.

Todettakoon, että kyseinen kurssi oli paikallaan, kelle kertauksena ja kelle uusina asioina. Saimme joka tapauksessa aimo annoksen asiantuntevaa tietoa, jota toivottavasti emme tarvitse…edes silloin kun ELO19 oppilaat päästetään ”kesälaitumille” eräilemään luonnon helmaan.

Näkökulmia tuli mm., miten toimia onnettomuustilanteessa. Sekin tuli selväksi, että onnettomuustilannetta ei kannata sivuuttaa ohiajamalla, koska meillä jokaisella on lakisääteinen velvoite auttaa onnettomuuteen joutuneita asianomaisia.

Miten toivoisit, että sinua autetaan, jos joudut osalliseksi esim auto-onnettomuuteen? Kysymys, jota kannattaa miettiä jos aikoo itse sivuuttaa onnettomuuspaikan ohiajamalla.

Aika ajoin katseltiin tilanteeseen ja aiheeseen liittyvä videopätkiä, miten olisi hyvä toimia. Sen jälkeen harjoiteltiin käytännössä tekemällä itse tai rastikoulutus esimerkein.

Tutustuttiin ensiapulaukkujen sisältöihin, mikä oli hyvä asia. Tosiasiahan on se, että eihän niitä juuri tule availtua, kun ne kerran on heitetty ajoneuvon takakonttiin.

Pääsimme myös näkemään ”kansanomaista” käyttäytymistä onnettomuuspaikalla ”Karpolla on asiaa” videolta. Siinä esiin tuli ihmisen luontainen kauhistelu, uteliaisuus ja vääränlainen toiminta. Tässä tapauksessa tehtiin kaikkia muita asioita kuin auttamista ja jos autettiin, niin sekin tehtiin väärin.  Vaikka video oli vakavasta aiheesta riippumatta humoristinen, niin se oli myös pysäyttävä. Se herätti ajatuksia, kuten…

Ei kannata ajaa ohi, vaan pysähtyä ja arvioida tilanne.

Jos ei osaa itse, niin vähintään soittaa apua numerosta 112.

Ei kannata analysoida ihmisiä kuolleiksi, vain sen perusteella, että on veressä ja tajuton.

Ei kannata mennä ”sätkä” hampaissa onnettomuuspaikalle, jossa ympäristöön on levinnyt bensiiniä.

Ei kannata valokuvata syntynyttä romua, vaan auttaa uhreja.

Ei kannata tunnustella pulssia kyynerpäästä ja todeta kuolleeksi. Oikeaoppisesti kaulalta tai ranteesta.

Ei kannata repiä väkisin, jos on epäiltävissä selkäranka tai niskavamma. Tällöin tuettava.

  

Tässä ei ollut tilannedramatiikkaa sen enempää, kuin harjoitustilanne, miten toimia tultaessa uhrin luo. Eli ensin selvitetään tajunnan taso. Soitetaan tarvittaessa 112. Aloitetaan puhallus- ja painanta elvytys (jos ei hengitä). Otetaan tarvittaessa (jos saatavilla) defibrillaattori. Laitetaan tajuttoman kuljetusasentoon (jos hengittää). Tässä vaiheessa voi ottaa jo rennommin ja antaa käsien vapista.

Puhallus- ja painantaelvytys käynnissä. ”Eskoksi” nimetyn nuken rintalastat paukkuvat.

Hätäensiapu ”kello”, joka osoittaa ettei aikaa ole paljoa hukattavaksi.

Homma hanskassa. Potilas hengittää ja on laitettu tajuttoman kuljetusasentoon.

Jälkimmäisen päivän painopiste oli verenvuodon tyrehdyttäminen. Harjoittelimme painesiteen laittoa, ihmettelimme kiristyssiteen oikeaoppista käyttöä ja tutustuimme erilaisiin ensiaputoimenpiteitä vaativiin tilanteisiin aina anafylagtisesta shokista agonaaliseen hengitykseen.

Latinankieliset sanat ja tuntemattomat lääkeaineet meni yläoikealta ohi, joskin jotain onneksi jäi. Muistini syvimmistä syövereistä jäi mieleeni, että annetaan Adrealiiniruisketta anafylaktisessa allergiareaktiossa ulkoreiteen.   Dinit olikin jo vähän oudompi lääke. Oikeammin suihke, jolla oli käytännössä sama vaikutus kuin Nitro tableteilla. Se noista latinan kielisistä sanoista.

Taukojakin pidettiin sopivissa määrin, jotta saimme pureksittua jo opitun asian alta pois, ennen uuden aiheen käsittelyä. Kahvia haettiin ruokalasta, jotta jaksettiin istua hetkittäin ”hyvin ilmastoidussa” luokassamme.

Loppuhuipennuksena harjoittelimme pään- ja kaulan alueen sidoksia. Hauskaa se oli enemmän, kuin ennakointia vapun viettoon.

Elokuvasta…Yksi lensi yli käenpesän. Terveisin osasto 19 potilaat.

ELO19

Pekka Poutiainen

Opiskelijanäkökulma

Luonto- ja eräopasopiskelijoiden ekat fiilikset

Luonto- ja eräopasopiskelijat aloittivat luontoalan tutkintokoulutuksen asianmukaisissa ulkoilukamppeissa. Yksi jos toinen uudenkarhea opiskelija löysi Hyrian nuotiopaikalle aamulla 16.4.2019. Kouluttaja Laura oli sytyttänyt nuotiotulen, nokipannussa kiehui kahvivesi.

Tutustuimme toisiimme, esittelimme vierustoverimme muulle joukolle. Kiersimme kampuksen ja siirryimme punaisen Torpparintuvan koululuokkaan. Joku on kouluun tullessaan kokeneempi vaeltaja tai eränkävijä, toiselle rauhallinen lähimetsässä oleskelu lisää hyvinvointia, kolmannelle opiskeluvuosi tuo hengähdystauon hektiseen työelämään. On lähtötaso mikä tahansa, on jokaisella omanlaisensa suhde luontoon. Tutkintokoulutus tarjoaa uusia ulottuvuuksia luontosuhteeseen, se haastaa ja opettaa selviytymään. Koska luontoa ei voi hallita, ei hyvien eränkäyntitaitojen rinnalla sovi unohtaa nöyryyttä.

Koulutuksen aikana vietetään yhteensä reilu parikymmentä yötä ulkona. Maastojaksot ovat kestoltaan yhdestä useampiin öihin, jokaisena vuodenaikana. Tämän lisäksi koulupäiviä on niin lähimaastossa kuin luokassakin. Aloitimme heti kasvilajien tunnistamisen putkilokasveista. Tiedätkö muuten, että järviruoko sekoitetaan usein järvikaislaan? Sekoitin nämä kasvit ennen toisiinsa, mutta tarkempi tutkiskelu osoittikin useita eroavaisuuksia kahden lajin välillä. Järviruo'n kukinto on tuuhean röyhymäinen, järvikaislan kukinto muodostuu tähkärykelmistä. Järvikaisla elää usein järviruo'n kanssa samassa paikassa, järvien ja merien rannoilla. Molempia kasveja taitavat mökinomistajat moittia, eikä suotta. Ensimmäisen koulupäivän aikana olimme paljon ulkona. Kotiin tullessa poskia nipisteli kevätauringon säteet.

Toisena koulupäivänä eräopasopiskelijoiden joukko toi iloista melua metsään. Hurautimme Hyrian autoilla lähimetsään opiskelemaan. Kaikilla oli hyvä fiilis, iloinen puheensorina pirskahteli auton penkiltä toiselle. Olo oli myös hivenen epätodellinen. Epätodellinen ehkä sen vuoksi, että saimme opiskella koko päivän metsässä. Jokainen opiskelija sytytti oman nuotiotulensa. Savupatsaat maalasivat aurinkoisen metsän hetkeksi usvaisiksi hattaroiksi. Parin kanssa kokkailtiin eräruoat, lietenä trangiat kaasupullolla tai spriikeittimellä. Suklaabanaanit pehmenivät nuotiotulen hehkussa, opiskelijoiden veistämät kiehiskiehkurat houkuttelivat liekkejä.

Jatkoimme kasvien opiskelua tutkimalla sammalia ja jäkäliä. Kun kumartuu tutkimaan sammalmattoa, vihreän sävyjä on lukuisia. Myös sammalten joukko on valtava, jokaisella omat erityispiirteensä. Rahkasammaleen päässä on hillaa muistuttava vihreä marja, kynsisammaleen lehden kärki kaartuu terävästi kuin kissan kynsi. Ensimmäisinä koulupäivinä sää suosi suopeasti, mutta näinhän ei ole aina. Luonto- ja erätaitojen kanssa päästään vielä tositoimiin, kun poutasään sijaan sataakin vettä ja tuulee. Mutta kehnompi keli on hyvä opettaja. Seuraavina koulupäivinä harjoitellaan ensiaputaitoja, turvallisuus ennen kaikkea.

Terveisin luonto- ja eräopasopiskelija Anniina Laitala

Oppimisympäristöt

JÄREÄN PUUN KAATOA

Järeän puun määritelmä on karkeasti se että normaali moottorisahan laippa ei riitä kerralla kaatosahaukseen. Sahaajalla pitää olla tekniikka ja turvallisuusasiat hyvin hallussa. Ja takana riittävästi harjoitusta pienemmillä puilla. Opettajien ohjauksessa opitaan heti oikeat tekniikat ja kysyä saa ja pitääkin jos on epäselvyyttä.

Erityisen järeiden puiden kaatoon on yleensä jokin syy. Yleisin on että niiden kunto on heikentynyt iän myötä ja ne on syytä kaataa ennenkuin ne kaatuvat jonkun (ihmisen tai kotieläimen) niskaan. Muita syitä voivat olla esimerkiksi että oikaistaan tielinjaa tai lohkotaan tonttimaata, jolle halutaan rakentaa.

Kaatuuuuu

Uumon tontilla metsäopiskelijat suorittivat järeä puun kaatoa opettajien valvovan silmän alla meidän laidunhaassa. Puusto oli kasvanut suureksi ja latvuksesta tiheäksi, jolloin oksistolle tulee tilanahtaus ja kaikki puut kärsivät. Harventamalla saatiin jääville puille lisää tilaa ja toisaalta maan pintaan lisää valoisuutta.

Kaatokolo valmis ja sahaus menossa

Kaatokolon sahaus

Karsinta on tekniikkalaji

Kaatuu

Etenkin isojen kuusien kanssa tulee vielä pohdittavaksi että mitä tehdään maahan päätyville oksille? Niitä nimittäin riittää. Laidunmaalta oksat ajettiin pois etteivät eläimet sotkeudu niihin. Metsämaalla ne yleensä jätetään paikoilleen. Siellä ne pikkuhiljaa maatuvat ja palaavat ravinnekiertoon. Kuvat Uumon metsäopetus 2019 Jari ja Heikki.

Terhi K.- Uumo tänään

OPPIMISYMPÄRISTÖT

KOIRAHOITOLA

Tänä keväänä päästiin pilotoimaan meidän koirahoitolaa ja kokemukset olivat hyviä. Kyseessä on 3 paikkainen hoitolatila, johon otettiin koira-asiakkaita päivähoitoon. Opiskelijat huolehtivat koirien ulkoilutuksista ja aktivoinnista.

Jaksolla oli hoidettavana kymmenen eri rotua, joista painavin oli 45 kg ja kevyin 2 kg. Nuorin koira oli 4 kk ja vanhin 15 v.  Koirat olivat oppilaiden koiria, henkilökunnan koiria ja ulkopuolisten asiakkaiden koiria.

Ja ps. käydään koirien kanssa myös ahkerasti lenkillä vaikka siitä hommasta ei tässä ole kuvia. 

Jaahas, täällä sitä ollaan. Vähän jänskättää näin alkuun.

Lenkilleeee!

Tassujen trimmaus vaatii kaikilta keskittymistä

Perusasioita pennulle

Pesuvuoro

Lepoaikaa omassa häkissä

Terhi K. - Uumo tänään

OPPIMISYMPÄRISTÖT

Puun kaatoa nuotiopaikalla

Puun kaatoa paloina kiipeilemällä. Tämän arboristiryhmän opinnot alkoivat keväällä 2018 he ovat edenneet opinnoissa siihen vaiheeseen että puita jo palastellaan. Tänään he poistivat meidän nuotiopaikan ympäristöstä puita hallitusti ja hyvässä järjestyksessä. Päivän mittaan kun tontilla liikkui, sai mielenkiinnolla seurata kuinka useampi puu siirtyi sievästi maan pinnalle ja pinoon. Oksat yhteen paikkaan ja rungon palat toiseen.

Etäisyys tuo omat haasteensa kommunikointiin

Hyvää naistenpäivää ja viikonloppua!

Terhi K. Uumo tänään

Pikku-uutisia

Uusi lattiavalu on valmis

Ei ole pikku-uutisia, mutten ole uskaltanut kauheasti hyppiä riemusta ja paukutella henkseleitä ettei se lakkaa toimimasta. Nimittäin ulkokatoksen lämmitettävä automaattinen vesikuppi. Se toimii. Jipii!! On toiminut jo hyvän tovin ja silti ilahdun joka kerta kun näen sulan veden kupissa. Vesi, sähkö ja pakkanen on joskus perin monimutkaista yhdistää toimivalla tavalla, mutta toistaiseksi kaikki hyvin.

Ohessa kuva työmaalta heti asennuksen jälkeen ja myös pihan kaivannosta ennen ja jälkeen. Kirsikkana kakun päällä asiakkaat oppivat nopeasti uuden juomapaikan ja käyttävät sitä sujuvasti. 

Suuri kiitos kaikille projektiin osallistuneille alansa ammattilaisille sekä meidän ihanille eläintenhoitajille jotka odottivat ilmeisen kiinnostuneina että tuleeko tästä koskaan totta.

Putki menossa maan sisään

Viimeinkin koko kaivanto on peitossa

Ulkokarsinan eläimillä on nyt ympäri vuoden sulana pysyvä automaattinen juomapaikka. Jes!

Terhi K. - Uumo kaksi viikkoa sitten

Kuvankaunis

Siinä. Meidän mainostyttö edustaa oikein viimeisen päälle.
Tässä on nyt muutamia kertoja harjoiteltu talutettavana olemista, kun suuri haaveemme on viedä Anni-kyyttö Elma messuille huhtikuussa. Ne olisivat Annin kymmenennet (10.) Elma messut. Kunnioitettava saavutus!

Anni on viettänyt pari vuotta ihan tavallisen lypsylehmän elämää oman lauman mukana. Niinpä käväisi mielessä tässä taannoin että miten mahtaa nykyään olla hallittavissa narulla ja riimulla. Muutama päivä sitten harjoiteltiin sisällä navetassa ja tänään siirryttiin pihalle. Aidattuun tarhaan tosin. Myönnän suoraan että pyrin minimoimaan jännitysmomentin.





Mutta hyvin se taluaa! Vähän rauhaton mutta ei haitaksi asti. Olihan se laumasta erillään ihan yksin pihalla. Siinä samalla otin muutamia "edustuskuvia", kun on tuo firman mainoskin sopivasti tuolla seinällä. Hah hahaa. Annissa on ehdottomasti ainesta kansikuvatytöksi, eikö olekin?

Terhi K. - Uumo tänään

Opiskelijanäkökulma

Luonto- ja ympäristöalan opiskelijat ryhmäytyivät Usmituvalla 

LuYmA19-ryhmän (Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto) Maasto1 pidettiin Hyvinkään Usmituvalla ja sen ympäristössä 5-6.2.2019.

Topi Mustonen ja Jenni Niittumäki ohjeistivat meidät matkaan. Meidän omat vastuuopettajat, Johanna Hamara & Reija Kumlin, pääsivät liittymään seuraan myöhemmin tiistai-iltana. Tätä ennen meidän luokka oli jaettu ryhmiin, joilla jokaisella oli omat vastuualueensa (mm. logistiikka, huolto, ruoka).

Heti matkan alkuun saatiin pientä lisähaastetta, kun yksi koulun autoista jouduttiin työntämään mäkeä ylös.

Siitä huolimatta pysyimme hyvin aikatalussa ja pääsimme lähtemään metsäpatikoinnille ajallaan.
Oman haasteensa toi lumen paljous metsässä. Vaikka kuljimmekin ns. poluilla tarvitsimme silti jonon vetäjiksi "polun auraajat".

 Varsinkin pitkospuilla kävely oli täynnä yllättäviä hetkiä.
Kivilouhokset ja puut olivat upean näköiset lumikuorrutuksessaan.

Taukopaikalla saimme tulen aikaiseksi ja kylläpä makkara & pannukahvi maistuivat hyvältä

Usmituvalle paluun jälkeen testattiin saunan löylyjä, jotka eivät jättäneet ketään kylmäksi!

Meillä oli myös ilo nauttia hyvästä ruoasta kun yksi opiskelija suoritti näytön
aiheesta "Maastossa ruokaileminen". Kasvisruoka on hyvää! 

Pääsimme myös itse testaamaan ulkotulilla ruoanvalmistamista ja letut kruunasivat illan!

Tämän ensimmäisen maastoretken yöpyminen suoritettiin sisätiloissa Usmituvassa. Muutamat rohkeimmat nukkuivat ulkona kuusen juurella tai teltassa, kuten meidän Johanna.

Keskiviikko aamu valkeni useammalle hieman heikosti nukutun yön jälkeen. Silti saimme itsemme liikkeelle aamiaisen jälkeen ja vuorossa olikin useampi ryhmäytymisharjoitus leikkien sisällä ja ulkona. Tutustuimme toisiimme ehkä vieläkin paremmin ja opimme toisistamme jotain, mitä ei oltu vielä kerrottu.  Leikit loppuivat aikanaan ja oli aika siivota mökki & pakata autot.

Tämä ensimmäinen maastojakso oli meille antoisa ja opettava. Ja myös väsyttävä - uni taisi maistua kaikille keskiviikko iltana.

Anni, Jyri & Minna H.

LUYMA19

#enemmänosaamista #hyriakoulutus # haehyriaan

Talviloma - kellä on ja kellä ei

Loma-aikaan on hyvä pitää matalaa profiilia

Talvilomalla tontti on melko tyhjänä, muutamia asialle omistautuneita opiskelijaryhmiä ja opettajia lukuunottamatta, joten tilaa on ja resursseista ei ole kilpailua. Pieneläinhuoneella ja navetalla on poikkeustilanne, kun kummassakaan ei ole opiskelijoita harjoittelemassa eläinten hoitotöitä. Tuumasin että tähän saumaan on hyvä pitää työhaastattelut kesän potentiaalisille sijaisille. 

Työhaastattelut ovat käytännön työnäyte, sillä lehmän lypsäminen ja akvaarion siivous sanoin kuvailtuna ja käytänössä toteutettuna ovat aika lailla kaksi eri asiaa. Niinpä viikko on mennyt yllättävän nopeasti. Ihmisten kanssa toimiessa aika kuluu ripeään. On se vaan kumma. Yhtään niin ripeästi ei kulu aika kun istuu koneen ääressä hahmottelemassa excellillä ensi kesän viljelysuunnitelmia. Mutta kun aivot jumittaa fosforilaskennassa, kannattaa mennä hetkeksi katselemaan gerbiilien touhottamista. Ne ovat sen verran huvittavia otuksia, että taas jaksaa pyörittää numeroita.

Sattuipa vielä niinkin että skorppionin kotimaailma oli päässyt liian kosteaksi ja se piti uudistaa. Eli vaihtaa pohjamateriaalit ja kalusteet. Ei kait siinä mitään, mutta se on hiukan arvaamaton kaveri ja myrkyllinen. Ripeäliikkeinen, mutta onneksi ei sentään hyppää... Siivouksen ajaksi siirrettiin muoviboxiin odottamaan ja siitä sitten hivutettiin sievästi uudistetuun maailmaansa. En sinänsä tiedä miten skorppioni ilmaisee tunteita, mutta äkkipäätä näytti ettei se kauheasti arvostanut tätä toimenpidettä. Mutta nyt saa taas skorppailla rauhassa.

Pihan perällä toimeliaat rouva kanat kävivät päivisin ulkona kun oli lämmintä mutta pysyttelivät visusti sisälä loppuviikon kun pakkanen huitaisi -10 asteen lukemiin.

                                                                                          

Päivänä muutamana navetassa tuli selväksi - jälleen kerran - että kakkajutut kiinnostaa ihmisiä. Vuodesta toiseen kestosuosikki puheenaihe navetassa on että liikkuuko sonta? No tässä ei liikkunut, eikä tilanne muuttunut vaikka kolme henkeä oli katsomassa. Tiedä sitten olisiko neljäs ollut se ratkaiseva tekijä? Onneksi lehmät olivat pihalla jaloittelemassa eivätkä sotkeentumassa sontaläjässä. Ratkaisun avaimet olivat jälleen kerran säätää hieman hydrayliikkaa että mäntä työntää ulos asti vaikka tavara olikin paikoin hieman kuivanlaista ja vastus iso.

Lomaviikko on lopuillaan ja kevättä kohti mennään. Luontoäidin puolesta pihalle oli alkuviikosta järjestynyt uintimahdollisuus ja loppuviikosta olisi taukojumppana voinut vetää sileään jäähän luistimilla hienoja kuvioita. Tosin vain aamulla, sillä pihanhoito oli ajan tasalla ja pilasi luistelu mahdollisuuden levittämällä joka paikkaan runsaasti soraa.

Terhi K. - Uumo tänään

Hiehomaailman vesiprojekti, osa 162 (tai jotain)

Nyt on tapahtunut parissa päivässä niin paljon viikkojen hiljaiselon jälkeen ettei tätä saata uskoa todeksi?! Hiehomaailman lämmitettävä vesikuppi -projekti suorastaan harppasi eteenpäin.

Asiaa varsinaisesti auttamatta taivaalta työntyy lunta taukoamatta. Ja tuulen kanssa, joten sitä kertyy sisällekin. Mutta juuri nyt ei ole pakkasta kuin -8°C. Sen puolesta normaali talvisää raksahommiin.

Työmaalla on katto päällä, valot ja tuulensuoja. Bonuksena avuliaat eläimet jotka repivät kaiken mihin ylettyvät.

Leikattiin betoniin roilo ja haudottiin sitä muutaman päivä lämmittimien kanssa niin jo pystyi lapiokin maaperään. Kaivettiin putkikieppi hangesta ja sattui olemaan ihan sopivan mittainen. Sähköä varten valkoista putkea samaan kaivantoon ja hiekat ja betonimassat päälle. Jes! Näin sanallisesti kuvaillen se on 10 minuuttia, mutta pikkuisen pitempi aika saattoi mennä käytännössä.

Betoniauto toi näppärästi massan, tässä kohtaa ei tullut hiki.

Nyt sitten haudotaan tätä tekelettä peiton alla viikon verran. Ainakin. Jäljellä on putkityöt ja sähkötyöt ja niin, itse kupin asentaminen paikoilleen. Kaivantokin pitäisi jossain vaiheessa täyttää reunoilta umpeen. Kärsivällisyyttä vaaditaan taas. Pitänee ottaa mallia lehmistä, niillä on kadehdittavan hyvät hermot.

Terhi K. - Uumo tänään